Pariisin kävelyreitit

Ensimmäistä tai toista kertaa Pariisiin matkustava haluaa yleensä nähdä ne pakolliset kohteet; Eiffel-tornin, Riemukaaren, Notre-Damen ja Sacré-Coeurin. Mutta mitä sitten kun turistinähtävyydet on suoritettu? No, Pariisissa riittää  kyllä näkemistä ja tutkimista vaikka takana olisi jo vaikka kuinka monta matkaa. Erityisen viihdyttävää on lähteä haahuilemaan ilman karttaa ja katsoa, mitä eteen tulee. Tällä tavalla liikkuen löytää parhaiten katutaidetta,  sympaattisia pieniä putiikkeja, yllättävää arkkitehtuuria ja kauniita pikkuisia kujia.

Aina ei kuitenkaan ole aikaa tällaiseen rentoon käyskentelyyn ja silloin kannattaa hyödyntää järjestettyjä kävelyretkiä. Paris Walks on Pariisin matkailutoimiston suosittelema opasryhmä, joka on järjestänyt englanninkielisiä kävelyretkiä vuodesta 1994. Ohjelmassa on niin pysyviä kuin vaihtuviakin retkiä, joilla pääsee mm. Hemingwayn jalanjäljille (Hemingway’s Paris), katutaiteilijoiden maailmaan Bellevilleen (Street Art Walk), luksusmuodin äärelle (Chanel Fashion Walk) tai herkuttelemaan laatusuklaalla (Chocolate Tasting Tour). Toki myös perinteisempiä kävelyretkiä on tarjolla, kuten tutustumista vaikkapa Montmartren tai Marais’n kaupunginosiin tai retki Père-Lachaisen hautausmaalle. Useimmat Paris Walks -retket maksavat 12 euroa eikä niille tarvitse etukäteen ilmoittautua. Jotkut erikoisemmat retket, kuten Chocolate Tasting Tour, maksavat enemmän ja niille pitää ilmoittautua etukäteen. Kannattaa tutkia Paris Walksin nettisivuilta heidän runsasta tarjontaansa.

Jos ryhmässä kävely ei kiinnosta, niin Pariisin matkailutoimiston sivuilla on tulostettavissa karttoineen 12 teemoitettua kävelyreittiä. Jokainen reitti pitää sisällään 6-21 kohdetta, joista osa on varmasti useimmille tuttuja, mutta iso osa myös uusia ja mielenkiintoisia. ”Mythical Paris”, ”Glamorous Paris”, ”Monumental Paris”, ”Paris Chic” ja kahdeksan muuta reittiä löytyvät nettisivuilta printattavissa karttoineen ja infoineen.

Ja siinä vaiheessa, kun jalat ovat kävelystä jo ihan muusina eikä matkailija jaksaisi enää ottaa askeltakaan, voi aina hypätä turistibussiin ja katsella Pariisia vähän toisenlaisesta näkövinkkelistä. Hieman kallistahan se on, sillä päiväpassi esim. L’Open Tourilla maksaa 32 euroa, mutta reittejä on neljä ja päivän aikana voi istuskella vaikka ne kaikki läpi! Jalat kiittävät.

pariisinkevät 183

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s