18. arrondissement – Montmartren sykkeessä

Tällä kertaa esittelyvuorossa on 18. arrondissement, joka tunnetaan ennen kaikkea Montmartresta. Aluetta rajaavat pohjoisessa Boulevard Périphérique, etelässä Boulevard de la Chapelle, lännessä Avenue de Saint-Ouen ja idässä Rue d’Aubervilliers. Käytännössä kaikki turistit virtaavat alueelle Montmartren taiteilijakukkulan takia, Amélie-elokuvan innoittamana ja Sacré-Coeurin basilikan houkuttelemana.

Montmartre onkin kaunista aluetta ja monelle se edustaa Pariisia tyypillisimmillään. Itseäni alueella häiritsee turistien järjetön määrä. Toki Pariisissa on kaikkialla paljon turisteja, mutta Montmartrella heitä on TODELLA paljon. Turistimassat alkavat vyöryä kapeille kujille heti aamuyhdeksän jälkeen, joten mikäli haluaa nauttia rauhallisesta tunnelmasta, on paikalle syytä tulla kukonlaulun aikaan.

dsc_0328-1

Montmartre ei siis ole suosikkialueitani juuri turistimassoista johtuen, mutta kyllä siellä itsekin lähes joka reissullani käyn valokuvailemassa. Ja on siellä muutakin nähtävää kuin pakollinen Sacré-Coeur. Yksi suosikkini on kiva Dalí-museo, jossa on esillä yli 300 Dalín alkuperäistyötä. Kyseessä on ainoa Dalílle omistettu museo Ranskassa. Museo on päivittäin auki, myös sellaisina pyhäpäivinä, jolloin muut pariisilaismuseot ovat yleensä kiinni.

Jos hyvä tuuri käy (itseäni ei ole vielä lykästänyt), niin voit nähdä Sacré-Coeurin juurella katulampussa kiipeilevän ja jalkapallon kanssa taituroivan Iya Traorén. Traoré on viihdyttänyt turisteja jo vuosia esiintymällä eri puolilla Pariisia, mutta nykyään hänet bongaa varmimmin Montmartrelta. Kolmekymppinen Traoré ei pystynyt toteuttamaan haavettaan jalkapalloilijan urasta, mutta pallon kanssa temppuilu on vienyt hänet eri puolille maailmaa esiintymään tv-ohjelmiin ja onpa hänet nähty myös mm. Shakiran musiikkivideolla. Näytteen Traorén taituroinnista voit katsoa täältä. 

pariisi-mv2-1

Lyhyen matkan päässä Sacré-Coeur-basilikalta sijaitsee pieni aukio, jonka laidalla kohoaa kaunista naista esittävä patsas. Kyseessä on Dalida, yksi maailman menestyksekkäimmistä ja rakastetuimmista naislaulajista. Valtavasta suosiosta huolimatta Dalida eli traagisen elämän, sillä neljä hänen miesystäväänsä tappoivat itsensä ja myös Dalida yritti itsemurhaa muutaman kerran lopulta siinä myös onnistuen. Dalidan kotitalo sijaitsee lähellä aukiota ja taiteilija on haudattu läheiselle Montmartren hautausmaalle. Hautaa koristaa näkemisen arvoinen, spektaakkelimainen hautamuistomerkki. 

pariisi2016-207
Dalida
Mainitsemisen arvoinen asia alueella on Abbessesin metroasema, jonka näyttävä sisäänkäynti edustaa Art Nouveau -tyyliä. Sen suunnitteli ranskalaisarkkitehti Hector Guimard, joka toi Art Nouveaun Pariisiin ja jonka kädenjälki näkyy ympäri kaupunkia. Metrolaituri sijaitsee 36 metrin syvyydessä maan alla, jonne pääsee toki hissillä, mutta suosittelen lämpimästi kävelemään alas kierreportaikkoa ja ihastelemaan samalla seiniä koristavia Montmartre-aiheisia maalauksia ja kuvia.

Montmartrella sijaitsee myös Pigalle, joka tunnetaan Pariisin punaisten lyhtyjen alueena ja entisaikojen boheemielämän keskuksena. Alueella asuivat aikoinaan mm. Pablo Picasso, Vincent van Gogh ja Henri Toulouse-Lautrec. Pigallella sijaitsi myös Pariisin ainoa erotiikkamuseo. Nimenomaan sijaitsi, sillä museo joutui sulkemaan ovensa aiemmin tässä kuussa. Osasyynä oli turistien määrän viimeaikainen jyrkkä lasku, mutta ilmeisesti aluetta myös pyritään siistimään eivätkä vuokranantaja ja museo päässeet sopuun vuokrasopimuksen jatkamisesta. Museon 2000 näyttelyesinettä huutokaupattiin ja ne toivat museolle puoli miljonaa euroa, lähes kolminkertaisen summan kuin mitä etukäteen arvioitiin.

Montmartella haahuilevat turistit houkuttelevat paikalle myös paljon taskuvarkaita ja muita huijareita, joten täällä kannattaa pitää varansa. Itse jouduin kerran lähes käsirysyyn korukauppiaan kanssa, joka yritti tyypilliseen tapaan työntää korua väkisin ranteeseeni. Provosoiduin tilanteesta ja työnsin heppua syrjään, mikä oli tyhmää, sillä paras tapa olisi ollut vain tyynen rauhallisesti kävellä tilanteesta pois. Sivullinen herrasmies tuli onneksi pelastamaan neidon pulasta ja pääsin jatkamaan matkaani. Tämän jälkeen olenkin aina muistanut vastaavissa tilanteissa olla provosoitumatta, välttänyt katsekontaktia ja sanonut tiukasti ei. Ja jos muu ei auta, niin aina voi heittäytyä täysin kielitaidottomaksi ja sihauttaa suupielestä suomeksi vähän saatanaperkelettä. Viimeistään tämä yleensä säikäyttää huijarit jaloista pois 😀

Ymmärrän hyvin ihmisten viehtymyksen Montmartreen, mutta itse en siellä haluaisi turistina asua. Siellä on kiva piipahtaa, mutta muualta löytyy parempia ja kivempia kahviloita sekä ruokapaikkoja. Ja myös aika paljon vähemmän turisteja. Oheiset kuvat olen ottanut aikaisin aamulla, mikä selittää katujen tyhjyyden.

dsc_0317-1

 

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”18. arrondissement – Montmartren sykkeessä

  1. Ihana blogi sinulla. Ja Pariisi on ihana. Viime vuonna rakastuin Pariisiin kun käytiin siellä häämatkalla, tämän vuoden elokuussa tehtiin toinen viikon reissu sinne (elokuu ei kyllä taida olla paras aika Pariisille, oli muutama muukin turisti kylässä). Haluan sinne taas! Niin paljon on vielä nähtävää, ja uudelleenkin on samat kadut kierreltävä… 🙂 Muista turisteista huolimatta Montmartre on ainakin toistaiseksi yksi kiehtovimmista kaupunginosista. 🙂

    Tykkää

    1. Kiitos paljon! Pariisi on tosiaan ihana eikä siihen kyllästy vaikka takana olisi jo monta käyntikertaa. Juuri kuten sanoit, ne tututkin kadut haluaa aina kulkea uudestaan 🙂 Toivottavasti pääset pian uudestaan matkaan! Seuraava oma reissuni sinne on onneksi jo heti joulun jälkeen 🙂

      Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s