Pariisin lumo

Mikä siinä Pariisissa nyt niin viehättää?
Et ilmeisesti vieläkään ole kyllästynyt Pariisiin?
Löydätkö Pariisista enää mitään uutta?

Näiden kaltaisiin kysymyksiin saan vastata vähän väliä, joten tällä kertaa avaan vähän suhdettani kaupunkiin.

Kävin Pariisissa ensimmäisen kerran pikkutyttönä, toisen kerran aikuisiällä. Ensimmäisestä kerrasta ei jäänyt muistikuvia ja toisella kerralla kaupunki ei tehnyt minuun vielä erityisen suurta vaikutusta. Muutamia vuosia sitten ajatus Pariisista alkoi kuitenkin kiehtoa kovasti ja minulle tuli vahva tunne, että tällä kertaa saattaisin tykästyä kaupunkiin. Toukokuussa 2013 lähdinkin sitten pitkäksi viikonlopuksi matkaan. Muistan vieläkin sen hetken kun saavuin hotellihuoneeseeni, avasin ranskalaisen parvekkeeni ikkunat ja näin kattojen yli Notre Dame -kirkon. Viikonloppua ei haitannut sekään, että vettä satoi välillä vaakatasossa ja lämmintä oli vaivaiset kuusi astetta. Ihastuin kaupunkiin ikihyviksi! Reilun neljän vuoden aikana olenkin sitten käynyt Pariisissa vähintään kolme kertaa vuodessa, tosin tänä vuonna kertoja näyttää tulevan peräti kuusi.

Ja miksi olen niin ihastunut Pariisiin? Ennen kaikkea Pariisi on minusta aivan äärettömän kaunis kaupunki. Rakastan Marais’n keskiaikaisia rakennuksia ja kiemurtelevia katuja, Montmartren kukkuloita, keskustan näyttäviä bulevardeja sekä Haussmann-tyylisiä, symmetrisiä taloja. Kun kävelen hissukseen ja maltan vilkuilla myös sivuilleni, huomaan avoimia, takorautaisia portteja, kukkia pursuavia sisäpihoja, katutaidetta tai vaikka oven suussa ystävällisesti katselevan ranskanbulldoggin.

IMG_1145

Minua viehättää kovasti myös se, että mihin tahansa Pariisin keskustassa katsonkin, näen hyvin todennäköisesti joko kirjakaupan, kukkakaupan tai leipomon. Kirjallisuuden, kukkien ja hyvän ruoan arvostus tuntuu jotenkin lohdulliselta. Kirjakaupat ovat lattiasta kattoon täynnä pehmeäkantisia, edullisia kirjoja, niissä on ruuhkaa perjantai-iltaisinkin eikä kirjakauppojen valikoimiin kuulu meikäläiseen tyyliin penaaleja, leluja, vihkoja tai muuta sälää, vaan niissä keskitytään kirjoihin. Kukkakaupat houkuttelevat asiakkaita runsaalla valikoimalla ja edullisilla hinnoilla. Olen tosin nähnyt Pariisissa myös niin ylellisen näköisen, miehen kämmenen kokoisiin ruusuihin erikoistuneen kaupan, etten uskaltanut edes astua ovesta sisään. 😀 Leipomoiden ikkunoita tutkin samalla hartaudella kuin toiset vaatekauppojen ikkunoita. Niiden silmiä hivelevät leivokset ovat kuin pieniä taideteoksia ja värikkäiden macaron-rivistöjen valikoima saa maltillisimmankin sokerihiiren vauhkoontumaan. Eikä ole harvinaista nähdä pitkän jonon kiemurtelevan leipomon ulkopuolelle saakka pariisilaisten jonottaessa patonkiaan.

Kaunista Pariisissa ovat myös sen asukkaat. Ihailen erityisesti yli 50-vuotiaita, oman tyylinsä löytäneitä itsevarmoja pariisilaisnaisia. He eivät juokse trendien perässä, vaan näyttävät ajattoman tyylikkäiltä rohkeissakin asuvalinnoissaan. Pariisilaismiehet puolestaan ovat mestareita kaulahuivin käytön kanssa ja syksy onkin loistavaa aika bongailla siistejä ja tyylikkäitä miehiä kaulaliinoissaan.

Kirjojen, kukkien ja patongin lisäksi pariisilaiset arvostavat käytöstapoja, mikä lämmittää sydäntäni. Mihin tahansa menenkin – kahvilaan, vaatekauppaan, ravintolaan – voin olla aika varma, että sisään astuessani kuulen henkilökunnan tervehtivän ja nyökkäävän suuntaani.  Mikäli tiskin takana on kiirettä eivätkä tarjoilijat satu minua huomaamaan, huikkaan tiskin suuntaan silti bonjour. Näin ilmoitan tulostani, jolloin tarjoilija tietää tulla ottamaan tilaustani. Tietysti myös merci ja au revoir on syytä opetella ja ottaa Pariisissa ahkeraan käyttöön. Toisaalta pariisilaiset osaavat hiljaisella äänellä puhumisen jalon taidon esimerkiksi metrossa, eikä siellä ikinä kuule ihmisten kailottavan puhelimiinsa – tapa jonka soisi yleistyvän…

Kaltaiseni museorotta arvostaa myös Pariisin näyttely- ja muuta kulttuuritarjontaa. Jo pelkästään museoiden pysyvissä kokoelmissa riittäisi tutkittavaa vuosiksi, mutta tarjolla on aina myös huippuhienoja vaihtuvia näyttelyitä. Tekeminen kaupungissa ei siis lopu, mutta usein mukavaa on myös päämäärätön hortoilu kaupungin kaduilla tai kahviloissa istuskelu ja pariisilaisen elämäntavan seuraaminen.

Ja koska opiskelen ranskaa, on hauskaa päästä harjoittelemaan kieltä paikan päälle. Pariisilaisten nopeaa papatusta tosin on huomattavasti hankalampi seurata kuin eteläranskalaisten hitaampaa puheenpartta, mutta onnistumisen ilo on sitäkin suurempi kun huomaa pystyneensä käymään keskustelun – vaikka lyhyenkin – ranskaksi!

Pariisi tuntuu minusta hyvällä tavalla vanhanaikaiselta kaupungilta, vaikka se tietysti ihan moderni ja eteenpäin katsova kaupunki onkin. Ihmetelkööt muut jatkossakin, minulle Pariisi näyttäytyy edelleen hurmaavana, kauniina ja yllättävänä kaupunkina, jonne mielelläni palaan aina uudelleen. 🙂

pariisi167-2

 

 

 

 

 

 

Mainokset

2 kommenttia artikkeliin ”Pariisin lumo

  1. Kiitos ihanasta blogista. Tässä kirjoituksessa kiteytit hienosti sen, miksi myös minä rakastan Pariisia.

    Tykkää

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s