Champs-Élysées’n joulumarkkinoille stoppi

Tuleva joulusesonki on poikkeuksellinen Pariisissa, sillä Champs-Élysées’n kuuluisia joulumarkkinoita ei tänä vuonna järjestetä. Markkinat ovat aiempina vuosina olleet auki seitsemän viikkoa marraskuusta tammikuun alkuun ja niillä on vieraillut joka vuosi 15 miljoonaa joulun ystävää.  Champs-Élysées’n varrelle on aiemmin noussut 240 myyntikojua, lapsille on ollut huvipuistolaitteita, aikuisille glögikioskeja ja luistinratakin on jäädytetty.

Miksi ihmeessä siis Pariisin kaupunki on päättänyt lopettaa tällaisen vetonaulan? Luulisi, että turistejakin yritettäisiin edelleen houkutella kaupunkiin hinnalla millä hyvänsä. Noh, ei ihan hinnalla millä hyvänsä, sillä Pariisin pormestari Anne Hidalgo on katsonut, että markkinat eivät nykymuodossaan vastaa sitä tasoa, mikä pariisilaisilla joulumarkkinoilla hienolla Champs-Élysées’llä pitäisi olla.

Ja kyllähän pormestari Hidalgo tässä ihan oikeassa onkin. Suurin osa myyntikojuista myy Kiinassa valmistettua turistikrääsää, joulukoristeita ja tuoksusaippuoita, ja ruokakojut tarjoilevat lähinnä glögiä, makkaraa ja churroja. Eihän tällainen tarjonta kovin omaleimaista tai kiinnostavaa tosiaan ole.

Päätöksestä on tietysti suivaantunut Marcel Campion, joka markkinoista on vastannut vuodesta 2008 lähtien. Aiemmin tällä viikolla hän protestoi päätöstä organisoimalla ”operaatio etanan” (opération escargot) Pariisin keskustaan suuntaaville valtaväylille. Campion lähetti paikalle rekkoja ja pakettiautoja matelemaan liikenteen sekaan, mikä aiheutti runsaasti päänsärkyä ja myöhästymisiä kanssa-autoilijoille. Campion jätti myös valituksen hallinto-oikeuteen, mutta näillä näkymin pormestarin päätös ei ole muuttumassa.

Anne Hidalgo on jo käynnistänyt hankkeen Champs-Élysées’n joulumarkkinoiden palauttamiseksi vuonna 2018 entistä huomattavasti hienompana ja laadukkaampana tapahtumana. Vaikka en varsinaisesti jouluihminen olekaan, niin jään mielenkiinnolla seuraamaan asian kehittymistä!

pariisinjoulu1

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s