Helposti, jos minulta kysytään! Tämä on opettavainen tarina siitä, miten kiinnostavia näyttelyitä ei kannata jättää viimeiseen iltaan…

Olin ostanut netistä etukäteen lipun intialaisen nykytaiteilija Subodh Guptan näyttelyyn Monnaie de Paris – museoon. Lippu oli keskiviikkoillalle klo 19, jolloin museossa oli määrä olla ilta-aukioloaika klo 21 saakka. Menin paikan päälle vähän ennen seitsemää ja iloisesti marssin museon turvatarkastukseen lippua heilutellen. Henkilökunnan edustaja kuitenkin totesi minulle, että valitettavasti museo on suljettu. Esittelin lippuani ja selitin, että olin ostanut sen kyseiselle illalle. Hieman hämmentyneen oloinen herra halusi ilmeisesti minut nopeasti pois kontoltaan ja ohjasi minut toiselle sisäänkäynnille, josta pääsinkin sisään ilman suurempia selittelyjä.

Museon sisäpihalle päästyäni ihmettelin paikalla olevaa DJ:tä ja porukkaa, joka seurusteli keskenään sen näköisenä, ettei heillä ole mitään aikeita lähteä museota tutkimaan. Vartijat alkoivat sulkea ovia ja mietin mielessäni, että jotain hämminkiä tilanteessa kyllä on. Olin ollut kyseisessä museossa aiemminkin, joten tiesin mihin näyttelyt päättyvät ja lähdinkin sitä ovea kohti. Ovella seisovalta vartijalta kysyin, että onhan museo klo 21 saakka auki ja hän vahvisti asian. Koska aloitin näyttelyn ”väärästä päästä” tulin heti ensimmäiseksi tilaan, josta löytyi Guptan tunnetuin teos Very Hungry God. Ihastelin valtavaa pääkalloteosta ja räpsin kuvia pohtien samalla, että onpa jännää kun museossa ei näytä olevan muita asiakkaita ollenkaan….ehdin käydä kolmessa näyttelytilassa kunnes minua kohti käveli naisvartija kaksi miestä vanavedessään. ”Madame, museo on suljettu ja teidän pitää poistua nyt”, ilmoitti hän ja alkoi ohjata minua ulos museosta kollegoineen. Ystävällisesti, mutta päättäväisesti. Esittelin heille pääsylippuani ja ihmettelin miten on mahdollista, että nettikaupasta on voinut ostaa lipun ajankohtaan, jolloin museo on kiinni. He kummastelivat asiaa itsekin. Paikalle kutsuttiin henkilö, jonka kanssa pääsin selvittelemään asiaa. Museo oli tosiaan yleensä keskiviikkoiltaisin auki yhdeksään saakka, mutta kyseisenä iltana se suljettiin yksityistilaisuuden vuoksi seitsemältä. Ilmeisesti joku oli unohtanut sulkea nettikaupan kyseisen illan kohdalta. Minulle ehdotettiin, että tulisin katsomaan näyttelyn seuraavana päivänä, mutta selitin lähteväni takaisin Suomeen enkä siis ehtisi. Seuraavaksi paikalle kutsuttiin lipputoimiston työntekijä, jonka oli tarkoitus palauttaa minulle lippurahat. Hän kuitenkin pahoitteli, että lipputoimisto oli jo kiinni, eikä hän pääsisi kassaan käsiksi. Sain häneltä lipputoimiston sähköpostiosoitteen, johon hän pyysi minua kirjoittamaan ja lupasi, että lippu kyllä korvataan. Yeah right, ajattelin mielessäni ja poistuin pettyneenä paikalta.

Olisin tietysti kovin mielelläni nähnyt koko näyttelyn, mutta olin iloinen, että ehdin nähdä Guptan upean pääkalloteoksen. Henkilökunta tuntui olevan vilpittömästi pahoillaan, mutta en tosiaankaan odottanut että saisin rahojani takaisin. Lähetin lipputoimistoon sähköpostia vielä samana iltana ja liitin mukaan kuvan lipusta. Mitään ei kuulunut viikkoon. Lähetin perään uuden sähköpostin ja sain vastauksen saman tien pahoittelujen kera. Pyysivät pankkitietojani ja kuinka ollakaan, meni muutama päivä ja tililleni ilmestyi 13 euroa! Mahtavaa! Pieni summa, mutta periaatekysymys. Olin ollut ihan varma, että asiani jää ikuisiksi ajoiksi pyörimään ranskalaisen byrokratian rattaisiin, mutta ihmeitä tapahtuu. Ehkä tänä päivänä ymmärretään myös, että tyytymätön asiakas avautuu hyvin nopeasti Twitterissä, mitä kieltämättä ehdinkin jo suunnitella.

Yleensä etukäteen ostettu lippu varmistaa sisäänpääsyn, mutta joskus voi nähtävästi käydä juuri päinvastoin 😀