Kirjoitan tällä kertaa poikkeuksellisesti näyttelystä, joka on Pariisissa jo päättynyt. Kyseessä on tulevana syksynä Espoon EMMA-museossa avautuva Michael Jackson: On The Wall -näyttely. Se meni Pariisin Grand Palais’ssa helmikuun puoliväliin saakka ja itse kävin näyttelyn katsomassa siellä tammikuun alussa. En ole koskaan ollut mikään erityisen suuri Michael Jackson -fani, mutta näyttely kiinnosti, koska kyseessä on kuitenkin yksi aikamme suurimmista ja menestyneimmistä poptähdistä.

EMMA-museo on jo ilmoittanut, että näyttely tulee tapahtumaan uusimmasta Michael Jacksonia kohdanneesta skandaalista huolimatta. Mielestäni onkin tärkeää, ettei tämän tyyppisiäkään asioita lakaista maton alle, vaan että niistä puhutaan. Näyttely sai itseni nyt jälkikäteen pohtimaan ainakin sitä, miten helposti sokaistumme tähteydelle. Michael Jackson esitetään kaikissa näyttelyn teoksissa positiivisessa valossa, kauniina, komeana, jopa jumalallisena hahmona.

Näyttely ei ole katsaus Jacksonin elämään tai saavutuksiin, vaan esillä olevat teokset heijastavat nykytaiteilijoiden näkemyksiä Jacksonista. Se on myös näyttelyn ongelma, sillä mitään muuta yhteistä nimittäjää töille ei ole kuin Michael Jackson. Teosten tyyli ja taso vaihtelevat kovasti eikä niistä oikein saa otetta. Esillä on kuvataidetta, keramiikkaa, video- ja tilataidetta mm. Andy Warholilta, Keith Haringilta ja Grayson Perryltä. Esimerkiksi Grayson Perryltä nähdään näyttelyssä keramiikkavaasi ja Andy Warholilta hänelle hyvin tyypillinen poptaideteos. Mitään erityistä näissä ei ole, taiteilijat ovat vain ottaneet Michael Jacksonin hahmon ja mukauttaneet sen itselleen tyypilliseen tapaan tehdä taidetta. Itseäni kiinnostivat eniten David LaChapellen uskonnollissävytteiset teokset, joissa Michael Jackson esitetään marttyyrinä ja jeesuksena. Näyttelyn heikointa antia puolestaan olivat videoteokset, joissa tavalliset ihmiset oli laitettu esittämään moonwalkia -useimmat heistä varsin kankeasti.

Pariisin-näyttely päättyi juuri ennen kuin Leaving Neverland -dokumentti esitettiin HBO-kanavalla maaliskuun alussa. Onkin mielenkiintoista seurata, miten näyttely vastaanotetaan Suomessa. Veikkaan, että kävijämäärät tulevat olemaan alhaisemmat kuin mitä ne olisivat olleet ilman dokumenttia. Saatan kyllä itse kaivaa museokortin taskustani, hypätä metroon ja mennä ihmettelemään teoksia vielä kerran Espooseen, todennäköisesti hieman uusin silmin.