Viisi Instagram-tiliä Pariisin ikävään

Kukapa ei näinä aikoina ikävöisi Pariisiin? Yksi tapa lievittää ikävää on seurata Pariisiin keskittyviä Instagram-tilejä. Upeita Pariisi-tilejä on valtavasti, mutta valitsin silti viisi, joista pidän aivan erityisen paljon. Kyseiset insta-tilit ovat keskenään hyvin erilaisia. Toisaalta niitä yhdistää se, etteivät kuvat ole välttämättä kliseisiä ja moneen kertaan nähtyjä, vaan Pariisia esitellään niissä myös yllättävistä ja arkisista näkökulmista. Myös kaikenlainen luksus loistaa poissaolollaan. Ja tässä ne ovat:

theparisinne-nimeä käyttävä Nathalie näyttää Instagramin storyissaan päivittäisiä kävelyretkiään ympäri Pariisin. Hän esittelee pieniä putiikkeja, ravintoloita ja gallerioita. Erityisen kiinnostavia ovat nimenomaan Nathalien storyt, joissa hän selkeällä ranskallaan kertoo kaikesta mitä ympärillään näkee ja missä käy. Niistä voi myös päätellä hänen asuvan 13. arrondissementissa, jonka katuja ja katutaidetta hän usein esittelee. Seuraamme toisiamme Instagramissa ja pari vuotta sitten Pariisissa näin hänet kadulla kuvaamassa Seineä. Epäröin hetken, mutta kävin sitten rohkeasti tervehtimässä ja esittäytymässä. Kiittelin hänen kivoja storyjaan ja sitä, miten selkeästi ja ymmärrettävästi hän ranskaa puhuu. Hän oli kovin ystävällinen ja kertoi, että on saanut aiemminkin kiitosta helposti ymmärrettävästä ranskastaan. Se oli yllättävä ja mukava kohtaaminen!

maraisvillageparis-instatilin kuvat keskittyvät Marais’n kaupunginosaan. Marais löytyy Pariisin 3:nnesta ja 4:nnestä arrondissementista ja se on ehdottomasti oma suosikkialueeni kaupungissa. MaraisVillageParis julkaisee erityisen paljon kuvia katutaiteesta, jota Marais’n kaduilta ja seinistä runsaasti löytyykin. Mielenkiintoista taidetta ei todellakaan aina tarvitse mennä katsomaan museoihin, vaan riittää kun pitää kaupungilla kävellessään silmät auki. MaraisVillageParis-tili tägää usein katutaiteen tekijät kuviinsa, jolloin on helppo lähteä tutustuaan tekijöiden töihin laajemminkin. Tilillä julkaistaan kuvia harvakseltaan, mutta toivottavasti yli 25 000 seuraajaa auttaa pitämään tekijöiden intoa yllä.

Peter Turnley (peterturnley) on vuonna 1975 Pariisiin muuttanut amerikkalainen kuvajournalisti, jonka yleensä mustavalkoisissa Pariisi-kuvissa on vanhanaikaista tunnelmaa. Hän kuvaa pääasiassa ihmisiä, usein kävelemässä kaupungilla tai istumassa kahviloissa, ja kertoo kuvateksteissään tarinoita kuvien takaa, joskus surullisiakin. Turnleyn insta-tili ei ole keskittynyt pelkästään Pariisiin, vaan hän julkaisee kuvia myös muualta maailmasta. Turnleyn nettisivuilta löytyy myös kokoelma mustavalkoisia Pariisi-kuvia vuosien varrelta.

Raphael Metivet (raphaelmetivet) on valokuvaaja, jonka Pariisi-kuvat ovat mykistävän upeita. Hän kiipeilee ystäviensä kanssa pariisilaisten talojen katoilla ja kuvaa rakennuksia, ikkunoita ja ikkunoista näkyvää elämää ja tunnelmaa. Kuulostaa tungettelevalta, mutta kuvista ei näy asuntojen yksityiskohtia. Hän usein myös kertoo kuvateksteissä missä päin hän on kuvat ottanut ja mitä rakennuksia kuvissa näkyy. Kuvakulmat ovat yllättäviä ja saavat ainakin minut haaveilemaan siitä, että pääsisin itsekin joskus kuvaamaan pariisilaiskatoille. Metivet’n insta-storyt ovat myös mielenkiintoisia, sillä niissä on usein kuvia tai videota kuvaustapahtumasta kattojen yllä. Ei korkean paikan kammoisille…

geeparee22 ylläpitää värikästä Instagram-tiliä ja julkaisee kuvia pääasiassa Pariisista, mutta myös muualta Ranskasta. Hän kuvaa rakennuksia, ihmisiä ja kahviloita – kaikkea mitä hän kaupungilla näkee. Hänen kuvissaan ei välttämättä ole mitään erityisen ihmeellistä, mutta juuri siitä pidän; ne ovat tunnelmapaloja, aitoja kuvia Pariisin kaduilta. Instagram on täynnä photoshopattuja tai lavastettuja luksuskuvia Pariisista, mikä on äärettömän tylsää. Täydellisten kuvien sijasta katselen paljon mieluummin sitä, miltä arkipäiväinen Pariisi näyttää.

Kuva: paris_by_tuula 🙂

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s