Juoksumatkalla Pariisissa

Alkuvuodesta 2022 päätin osallistua tämän vuoden La Parisienne -juoksutapahtumaan. Kyseessä on jo vuodesta 1997 järjestetty naisten hyväntekeväisyysjuoksu, jolla kerätään rahaa rintasyöpätutkimukselle. Vaihtoehtoisesti joko 7km tai 10km reitti lähtee Eiffel-tornin kupeesta edeten pitkin Seinen rantakatuja ja päättyen taas Eiffel-tornille. Ilmoittauduin tapahtumaan heti alkuvuodesta, jolloin pääsin hyödyntämään early bird -ilmoittautumishinnan 25 euroa. Pitkin vuotta tapahtuma lähetti meilitse erilaisia tiedotteita, infoa ja treeniohjeita, joiden määrä lisääntyi mitä lähemmäs tapahtumaa tultiin. 

Tärkein muistettava asia oli käydä lääkärillä hakemassa todistus, jonka mukaan esteitä juoksemiselle ei ole. Tällainen todistus vaaditaan aina Ranskassa järjestettävissä juoksutapahtumissa, oli matka sitten miten lyhyt tahansa. Oma lääkärini ei tällaisesta ollut kuullutkaan, mutta mitään kyselemättä lätkäisi paperiin vaaditun leiman ja allekirjoituksensa. Todistus piti ladata tapahtuman nettisivuilla olevalle henkilökohtaiselle tilille viimeistään kuukautta ennen juoksutapahtumaa.

La Parisinne -tapahtumakylä Champ des Marsilla

Tapahtuma oli sunnuntaina 11.9. ja saavuin Pariisiin kahta päivää aiemmin. Kävin heti perjantaina tapahtumapaikalla Champ de Marsilla noutamassa goodie bagin ja juoksunumerolappuni. Goodie bagissa oli tapahtuman juoksupaita, meikkejä, alennuskuponkeja ja vitamiineja. Champ de Marsilla oli koko viikonlopun ajan tapahtumaan liittyviä aktiviteetteja, kuten jumppatunteja, joogaa ja hierontaa. Näihin en osallistunut ollenkaan, kun Pariisissa on aina niin paljon muutakin tekemistä.

Oma lähtöaikani sunnuntaiaamuna oli klo 09.25 ja saavuin paikan päälle noin tuntia aikaisemmin. Tunnelma Champ de Marsilla oli korkealla, ja paikalle saapuvat juoksijat iloisia. Tapahtuman teemana oli tänä vuonna 1920-luvun hullut vuodet, ja osa juoksijoista olikin pukeutunut sen mukaisesti: naisilla näkyi Charleston-mekkoja, pitkiä käsineitä, höyheniä ja puuhkia! Siirryin varsinaiselle lähtöpaikalle Pont d’Iénalle hyvissä ajoin ennen yhdeksää, jolloin omassa lähtöryhmässäni ei ollut vielä paljon juoksijoita. Pääsinkin kivasti oman ryhmäni eturiviin. Sillalla oli suorastaan karnevaalitunnelma juontajan huudattaessa juoksijoita ja bändin soittaessa lähtöviivan vieressä. Ryhmät lähtivät matkaan porrastetusti omien tavoiteaikojensa mukaisesti, itse olin +60 min -ryhmässä. Tänä vuonna meitä 10 km juoksijoita oli vajaat 4000, 7km juoksijoita 7500 ja kävelijöitä 4300. 

Pont d’Iéna -sillalla odottelemassa lähtöä
Edellinen ryhmä odottelemassa jo lähtöviivalla

Lähdimme juoksemaan siis Pont d’Iénalta pitkin Seinen oikeaa rantaa Grand Palais’lle saakka, josta käännyimme vasemmalle ja kurvasimme lopulta Champs-Élysées’lle. Sieltä juoksimme Concorde-aukiolle ja Rue de Rivolia pitkin Louvrelle saakka. Reitti vei Louvren pihan poikki takaisin rantakadulle ja sieltä Pont Alexandre III -sillalle, jota pitkin ylitimme Seinen ja juoksimme Invalidikirkolle. Sen luona käännyimme takaisin päin ja juoksimme sillan yli takaisin Seinen oikealle rannalle, josta sitten jolkottelimme rantakatua pitkin Bir-Hakeim-sillalle ja lopulta Seinen yli ja maaliin Eiffel-tornin luokse. Reitin varrella oli kymmenkunta bändiä soittamassa ja olipa juoksua vauhdittamassa myös kaksi upeaa gospel-kuoroa. Yleisöä oli jonkin verran matkan varrella kannustamassa, varsinkin loppukilometreillä. Loppupuolella reittiä oli myös juomapiste, jossa itsekin hörppäsin vähän vettä. Maalissa sai jokainen juoksija käteensä vielä mitalin. Virallinen aikani oli 1:06:23, johon olin ihan tyytyväinen. 

Kaiken kaikkiaan tapahtuma oli valtavan hyvin järjestetty. Tunnelma oli todella kiva ja kannustava. Itselleni pienenä ikävänä yllätyksenä tuli vain se, että kadut eivät olleetkaan pelkkää sileää asvalttia, vaan siellä täällä joutui juoksemaan mukulakivillä. En ole tottunut juoksija, joten vähän jopa panikoin juoksun alussa kun huomasin, että pitää katsoa mihin astuu. Olin myös pukeutunut liian lämpimästi kun en arvannut, miten kovasti vielä syyskuun aamuaurinko Pariisissa lämmittää. Mutta nämä pikkuhaasteet eivät kokonaisfiilikseen vaikuttaneet. Sen verran kiva tapahtuma oli kyseessä, että vakavasti pohdiskelen josko osallistuisin vuoden päästä uudestaan. Ja olisihan se ihan hyvä syy lähteä taas Pariisiin… Lisätietoa La Parisiennesta kiinnostuneille löytyy tapahtuman nettisivuilta.

Syksyn 2022 taidetärpit

Syyskuu on alkanut ja ranskalaiset palanneet kesälomiltaan töihin ja kouluun. Syksy tarkoittaa myös uusien näyttelyiden avautumista. Ja koska lämpötilatkin alkavat laskea miellyttävälle tasolle, on syys-lokakuu mitä mainiointa aikaa lähteä Pariisiin. Tässä omat poimintani loppuvuoden taidetarjonnasta.

Muotisuunnittelija Elsa Schiaparellille omistettu näyttely avautui Musée des Arts Décoratifs -museossa kesäkuussa ja se menee 22.1.2023 saakka. Näyttely ei keskity pelkästään Schiaparelliin, vaan se esittelee myös tämän aikalaisten teoksia. Italialaissuunnittelijalla oli läheiset suhteet muihin aikansa taiteilijoihin, kuten Man Rayhin, Meret Oppenheimiin ja Salvador Dalíin, joiden teoksia nähdään näyttelyssä. Näyttelyssä on mukana myös myöhempien aikojen muotisuunnittelijoiden töitä, jotka ovat saaneet inspiraationsa Schiaparellista, kuten YSL:n, John Gallianon ja Christian Lacroix’n muotiluomuksia. Lähietäisyydeltä pääsee tutkimaan myös julkkisten käyttämiä asuja, kuten Schiaparellin muotitalon suunnittelemaa vaatetta Lady Gagalle, jota tämä piti esiintyessään Joe Bidenin virkaanastujaisissa. Tämän tekstin kuvituksena on Schiaparelli-näyttelystä kesällä ottamiani kuvia. Lippu näyttelyyn maksaa 14 euroa ja kuten kaikkiin pariisilaisnäyttelyihin, myös tänne lippu kannattaa ostaa etukäteen tietylle päivälle ja ajalle, jolloin saa minimoitua jonotusajan.

Orsayn museossa käynnistyy 20.9. Edvard Munchille omistettu näyttely. Norjalaistaiteilija tunnetaan ennen kaikkea Huuto-teoksestaan, mutta Orsayn näyttely esittelee taiteilijan töitä peräti 60 vuoden ajalta. Esillä on 150 teosta: 60 maalauksen lisäksi piirroksia, grafiikkaa ja valokuvia. Näyttely on suunniteltu yhteistyössä Oslon Munch-museon kanssa. ”Edvard Munch, Un poème d’amour, de vie et de mort”-näyttely menee 20.1.2023 saakka ja lippu näyttelyyn maksaa 16 euroa. Näyttelyn jälkeen kannattaa lepuutella hetki museokahvilassa, ja käydä sen jälkeen tutustumassa vielä museon upeaan pysyvään kokoelmaan.

Pariisin valokuvataiteen museo (Maison Européenne de la Photographie) esittelee syksyn suurimmassa näyttelyssään ukrainalaisen Boris Mikhaïlovin teoksia. Mikhaïlovia pidetään yhtenä Itä-Euroopan merkittävimmistä nykyvalokuvaajista. Taiteilijan kanssa yhteistyössä kuratoitu näyttely sisältää yli 800 valokuvaa. Näyttely alkaa 8.9. ja se menee 15.1.2023 saakka. Näyttelylippu maksaa 11 euroa ja sillä pääsee katsomaan myös museon toisen näyttelyn, ranskalaisen valokuvaajaduo Elsa & Johannan teoksen The Timeless Story of Moormerland.

Palais Gallierassa juhlitaan Frida Kahloa 15.9. lähtien. Näyttely pitää sisällään yli 200 taiteilijan henkilökohtaista esinettä, kuten vaatteita, asusteita, kosmetiikkaa ja kirjeitä. Vierailija pääsee tutustumaan Kahlon yksityiselämään ja siihen, miten tämä rakensi imagoaan ja identiteettiään. Museon toisessa näyttelyssä käsitellään Frida Kahlon vaikutusta muotiin. Palais Gallieran näyttely ”Frida Kahlo, au-delà des apparences” on esillä 5.3.2023 saakka ja lippu näyttelyyn kustantaa 15 euroa.

Buddhalaismunkki-kirjailija Matthieu Ricardin valokuvia on esillä Grande Archen näyttelyssä. Grande Arche on suurikokoinen maamerkki Défensen kaupunginosassa Pariisin länsipuolella. Metrolla ajaa sinne keskustasta puolessa tunnissa. Alueella on paljon mielenkiintoista, modernia arkkitehtuuria. Näyttelyt sijaitsevat 110 metriä korkean rakennuksen yläkerroksessa, jonka terassilta on hulppeat näköalat. Ricardin henkilökuvat ja näyttävät maisemakuvat ovat varmasti edukseen Grande Archen avarassa näyttelytilassa. Näyttelyä pääsee katsomaan 30.11.2022 saakka. ”Hymne a la beaute” -näyttelylippu maksaa 15 euroa.

Mielestäni tänä syksynä Pariisin näyttelytarjonta ei ole ihan niin runsas tai kiinnostava kuin yleensä. Mutta Pariisi yllättää aina ja paikan päälläkin kannattaa katsella ulkomainoksia, joista voi usein bongata uusia näyttelyitä. Ja jos ei muuta keksi, niin aina voi mennä nautiskelemaan Centre Pompidoun, Louvren, Orsayn tai Carnavalet-museon hienoista kokoelmista, joihin ei koskaan kyllästy.

Hotelliesittely: Mercure Pigalle Sacré Coeur

En ole välttämättä suuri Montmartren ystävä, mutta päätin siitä huolimatta majoittua pääsiäisenä Montmartren juurella, Pigallen alueella sijaitsevaan hotelliin Mercure Paris Pigalle Sacré Coeur. Tässä hotellissa minua kiinnosti erityisesti sen privilege-huoneet, joista on näkymä Sacré-Coeur-kirkolle. Sain huoneen ylimmästä kerroksesta ja näköala oli tosiaan varsin viehättävä. Sacré Coeur -kirkko näkyi komeasti ja kontrastia toivat kadulla vilkkuvat baarien valot. Pigalle tunnetaankin tyttöbaareistaan, aikuisviihdekaupoistaan ja monin tavoin värikkäästä yöelämästään. Hotellin ympäristö oli kuitenkin ihan rauhallista ja metroasema vieressä, enkä kokenut aluetta mitenkään levottomaksi myöhään illallakaan. Vilkkaan katuelämän äänet eivät myöskään kantautuneet ylimmän kerroksen huoneeseeni saakka, kun parvekkeen ovi oli kiinni.

Keltasävyinen huone oli kaunis ja se oli varusteltu mm. espressolaitteella ja kylpytakeilla. 16 neliön huone oli pariisilaisessa mittakaavassa keskikokoinen, ja itselleni oikein riittävä. Hotellilla on seitsemän erilaista huonetyyppiä, ja niistä voi lukea enemmän hotellin nettisivujen kautta. Aamiaisella oli tarjolla perusleivät, croissantit, leikkeleet, juustot ja jogurtit. Koska hotelli oli aika pieni, ei aamiaishuoneessakaan ollut tungosta. Itse asiassa sain monena aamuna syödä aamiaista itsekseni – tosin olin siellä aina varsin aikaisin ennen kahdeksaa. Tunnelma hotellissa oli kaikin puolin leppoisa ja ystävällinen.

Pigallen metroasema on lähes hotellin edessä, ja sitä kautta kulkee kaksi linjaa: 2 ja 12. Hotelli sijaitsee ihan Montmartren juurella, joten lähdin usein aikaisille kävelylle, kun Montmartren kadut olivat vielä hiljaiset. Iltaisin puolestaan liikuin mieluummin SoPi-alueella, eli trendikkäällä South of Pigalle -seudulla, joka alkoi heti hotellista etelän suuntaan lähtiessä. Alueella on pieniä kivoja ravintoloita, soitinliikkeitä, kahviloita ja aukioita, ja tunnelma on hyvin pariisilainen – turistilaumoja ei täällä juurikaan ole. Kontrasti Montmartreen on valtava.

Ilman kivaa näköalaa hotelli ei tarjoa mitään erityistä. Se on perushyvä Mercure-hotelli, joka ei tarjoa luksusta, mutta on siisti ja asiallinen majapaikka. Näköala oli kuitenkin ainakin yhden käyntikerran arvoinen. Ja jos pitää Montmartresta, on hotellin sijaintikin aivan erinomainen.

Pariisin second hand -vaateliikkeet, osa 2

Vietin pääsiäisen Pariisissa ja päätin käydä järjestelmällisesti läpi kaupungin second hand -vaateliikkeitä. Siinä olikin hommaa! Apuna oli puhelimeeni lataamani sovellus Unique Appli, joka löysi lähellä olevat second hand -liikkeet missä tahansa Pariisissa liikuinkin. Sovellus oli varsin hyödyllinen ja sijainnin lisäksi se antoi tietoa kaupan hintatasosta ja tuotevalikoimasta; siitä oliko kaupassa myynnissä vaatteita naisille ja / vai miehille, oliko myynnissä asusteita jne.

Vaikka en kaikkia Pariisin liikkeitä kolunnutkaan, niin paljon ehdin nähdä: pieniä kuratoituja liikkeitä, hyväntekeväisyyskauppoja, painon perusteella vaatteita myyviä kauppoja ja luksusvaatteisiin erikoistuneita kauppoja. Kaiken kaikkiaan täytyy kyllä todeta, että Helsinki voittaa Pariisin 6-0 second hand -liikkeiden tasossa. Pienet, kuratoidut liikkeet Pariisissa ovat harvemmin erikoistuneita esim. mekkoihin tai miesten vaatteisiin, vaan niissä on yleensä pieni valikoima sattumanvaraisia vaatteita. Tällaisista kaupoista hyvien löytöjen tekeminen on kuin neulan etsimistä heinäsuovasta. Monien kehumat Guerrisol- tai Free’p’Star-ketjun liikkeet puolestaan ovat täpötäynnä halpoja vaatteita, jotka eivät useinkaan ole missään järjestyksessä. Liikkeet ovat sotkuisen ja sekaisen oloisia, joten niissä käyminen ei mielestäni ole kovinkaan inspiroivaa. Mutta muutaman liikkeen haluan nostaa esille kaupungin valtavasta määrästä second hand -liikkeitä.

Aiemmassa julkaisussani mainitsin Rue Tiquetonnella sijaitsevat liikkeet Episode ja Kiliwatch. Ne ovat mielestäni edelleen kaupungin parhaimmistoa. Liikkeet ovat isot, mutta siistit ja hyvässä järjestyksessä. Erityisesti haluan mainita Episoden kivan mekko-osaston liikkeen pohjakerroksessa. Kiliwatchista puolestaan löysin tällä kertaa kaksi ihanaa huivia, Jean-Louis Scherrerin silkkihuivin ja Sonia Rykielin ihanan punamustan upeuden. Kiliwatchissa on vanhojen vaatteiden lisäksi osasto uusille, nuorten suunnittelijoiden tekemille vaatteille.

Galerie Lafayette -tavaratalossa on iso käytettyjen vaatteiden osasto. Se on näyttävästi laitettu, värikäs, tuotteet todella siistejä, mutta aika hinnakkaita. Vaatteet on aseteltu väljästi, joten osastolla on kiva kierrellä ja käydä läpi vaatteita ilman että viisi vaatetta valuu henkarista lattialle kun yrittää yhtä ottaa esille. Täältäkin löysin itselleni kauniin huivin.

BIS Boutique Solidaire -ketjulla on kolme liikettä Pariisissa. Kävin niistä yhdessä, osoitteessa 7 Boulevard du Temple. Liike oli äärettömän siisti ja hyvin järjestyksessä, ja henkilökuntaa oli runsaasti pitämässä huolta kaupan siisteydestä. Vaatteet oli järjestetty kategorioittain, joten niitä oli helppo käydä läpi. Mitään ei tarttunut mukaani, mutta tulen varmasti jatkossakin käymään kyseisissä liikkeissä.

Hippy Market -ketjulla on kolme liikettä Pariisin keskustassa. Liikkeet on tosi kivasti sisustettu ja ketju cooliksi brändätty, mutta hintataso on mielestäni suhteettoman korkea kun vertaan Helsingin hintoihin. Nahkarotsit, jotka meillä UFFissa maksaa 30-40 euroa, maksoivat Hippy Marketissa 80-90 euroa. Vintagepaidoista, joita meillä saa 10-15 eurolla, sai heidän liikkeissään pulittaa helposti 40-60 euroa. Halusin nostaa ketjun tähän kuitenkin esille, sillä liikkeet tosiaan ovat kauniita ja hyvin ylläpidettyjä, joten niissä käyminen on sinänsä oikein mukavaa, ja ainahan voi tehdä jotain spessulöytöjä, joita ei kotimaisista liikkeistä löydä.

Rétro-Paris-niminen liike osoitteessa 20 Rue de Turbigo osoittautui mielenkiintoiseksi. Hinnat olivat kohtuulliset (kivoja mekkoja alle 20 eurolla) ja valikoima kiinnostava. Kannattaa käydä, jos on joka tapauksessa poikkeamassa läheisissä Episode- ja Kiliwatch -liikkeissä.

Kaiken kaikkiaan siis Pariisissa ollaan Helsinkiä (ja muutakin Suomea) jäljessä, mitä tulee second hand -skeneen. Suosittelen kuitenkin lataamaan mainitsemani Unique Appli -sovelluksen ja poikkeamaan matkan varrelle osuvissa liikkeissä. Second hand -vaatteiden ostaminen on kuin aarteen etsintää ja täydellinen vaate saattaa löytyä mistä tahansa.

Kevään 2022 kiinnostavimmat näyttelyt

Kevätkausi on pyörähtänyt käyntiin myös näyttelyiden osalta, ja nyt onkin hyvä aika katsoa, mitä pariisilaismuseoilla on tarjottavanaan.

Yves Saint Laurent aux Musées on yksi tämän kevään isoimmista näyttelykokonaisuuksista Pariisissa. Tammikuun 2022 lopussa tuli kuluneeksi 60 vuotta YSL:n ensimmäisestä muotinäytöksestä, ja tätä juhlitaan samaan aikaan peräti kuudessa pariisilaismuseossa. YSL:n muotiluomusten tuominen museoon on loogista, sillä hän sai inspiraatiota muiden taiteilijoiden, kuten Piet Mondrianin, Pablo Picasson ja Henri Matissen, töistä. Museoissa nähdään rinnakkain YSL:n suunnittelemia vaatteita ja niihin vaikuttaneita taideteoksia. Mukana suurnäyttelyssä ovat Louvre, Musée d’Orsay, Centre Pompidou, Musée d’Art Moderne de Paris, Musée Picasso ja Musée Yves Saint Laurent. Näyttelyt käynnistyivät kaikissa museoissa 29.1. ja niitä voi käydä katsomassa 15.5. saakka.

Le Monde de Steve McCurry esittelee kuuluisan amerikkalaisen kuvajournalistin töitä upeasti Musée Maillol’ssa. Kävin itse katsomassa tämän näyttelyn jo vuodenvaihteessa ja olin erityisen vaikuttunut siitä, miten McCurryn kuvat oli museoon ripustettu. Steve McCurry on pitkällä urallaan työskennellyt erityisen paljon Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa kuvaten konflikteja ja ihmispotretteja. Näiden kuvien lisäksi Pariisin näyttelyssä nähdään McCurryn ottamia kuvia mm. New Yorkin terrori-iskuista vuonna 2001. Näyttely oli vaikuttava ja voin suositella sitä lämpimästi. Liput maksavat 15 euroa ja näyttely menee 29.5. saakka Musée Maillol’ssa. Tämän tekstin kuvituksena on ottamiani kuvia kyseisestä näyttelystä.

Maaliskuun 2. päivä Musée du Luxembourgissa aukeava Pionnières-näyttely kertoo 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla eläneistä ja uraa luoneista naistaiteilijoista, joita omana aikanaan syrjittiin ja vähäteltiin. 1920-luvun Pariisissa vaikutti uusi sukupolvi naisia, jotka halusivat luoda uraa taiteilijoina yhteiskunnan asettamista toisenlaisista odotuksista huolimatta. Näyttely tuo esiin näiden pioneerien roolin nykytaiteen kehittymisessä maalauksien, valokuvien, filmien, veistoksien ja kirjojen kautta. Näyttelyä on sponsoroinut Chanel, ja se menee 10.7. saakka. Liput näyttelyyn maksavat 14,50 euroa.

Musée de l’Hommessa pääsee tutustumaan tennareiden historiaan. Sneakers, les baskets entrent au musée kertoo tennareiden historian, niiden käytön muuttumisen urheilujalkineista suosituiksi vapaa-ajan jalkineiksi hiphop-kulttuurin myötä. Musée de l’Hommessa käydessä kannattaa aina muistaa piipahtaa myös museokahvilassa, jonka ikkunoista on vaikuttava näköala Eiffel-tornille. Näyttely alkoi lokakuussa ja se menee 25.7. saakka. Näyttelylippu kustantaa 10 euroa.

Jos hiphop-kulttuuri kiinnostaa, niin kannattaa ottaa kohteeksi Philharmonie de Paris, jossa menee hiphopin historiasta kertova näyttely. Näyttely kertoo hiphopin synnystä 70-luvun Bronxissa, mutta näyttelyn painopiste on siinä, miten hiphop saapui Ranskaan ja miten se on muuttanut ranskalaista yhteiskuntaa. Näyttely on auennut joulukuussa ja sen voi käydä katsomassa 24.7. saakka. Lippu näyttelyyn maksaa 12 euroa.

Espanjalaista arkkitehtia Gaudia juhlitaan keväällä Musée d’Orsayssa. Huhtikuun 12. päivä aukeavassa näyttelyssä katsoja pääsee tutustumaan Gaudin merkittävimpiin töihin, työskentelytapoihin ja projekteihin. En tiedä, miten Gaudin töiden suuruus ja ylenpalttius päästään näyttelyssä kokemaan, sillä tuskin museoon aiotaan Sagrada Familiaa uudelleen rakentaa 😀 Mutta eiköhän pariisilaismuseoon käymisen arvoinen näyttely joka tapauksessa koota. Näyttely menee 17.7. saakka ja lipun voi lunastaa 13 euron hintaan.

Maaliskuun 30. päivä avautuu valokuvataiteen museossa (Maison Europeénne de la Photographie) Love Songs -näyttely, joka kertoo pariskuntien tarinoita ensitapaamisesta, avioliitosta, erosta ja viimeisistä hetkistä yhdessä. Näyttelyn ytimenä on kahden valokuvaajan, Nobuyoshi Arakin ja Nan Goldinin, teokset, joita peilataan muiden valokuvaajien töihin. Kuvat ulottuvat 1950-luvulta meidän päiviimme saakka. Marais’n sydämessä sijaitsevassa museossa voi näyttelyn käydä katsomassa 21.8.

Tässä muutama nosto kevään näyttelytarjonnasta Pariisissa. Kattavan listauksen kaikista kaupungissa menevistä ja tulevista näyttelyistä löytyy Pariisin matkailuneuvonnan sivuilta.

Pariisin second hand -vaateliikkeet, osa 1

Olen second hand -intoilijana hyvin tuore ja oikeastaan vasta viimeisen vuoden aikana olen kierrellyt käytettyjen vaatteiden liikkeissä niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Pariisissakin olen käynyt second hand -liikkeissä aiemmin vain satunnaisesti, ja vasta viime lokakuussa ja vuodenvaihteessa järjestelmällisemmin.

Googlailin liikkeitä ja tietyt kaupat toistuivat useissa listauksissa. Kävin näitä kahdella viimeisimmällä matkallani läpi, mutta toki vastaan tuli myös sellaisia käytettyjen vaatteiden liikkeitä, joita en ollut netistä bongannut. Vaikka en todellakaan ole kolunnut läpi kaikkia Pariisin second hand -liikkeitä, niin olen saanut jo jonkinlaisen käsityksen kaupungin tarjonnasta. Nostan tässä kirjoituksessa muutaman oman suosikkini esille ja kerron liikkeistä vähän yleisemminkin.

Rue Tiquetonnella, Pariisin toisessa arrondissementissa, on kaksi käymisen arvoista liikettä: Episode ja Kiliwatch. Episode sijaitsee osoitteessa 12-16 Rue Tiquetonne. Kahteen kerrokseen levittäytyvä iso liike on hyvässä järjestyksessä, vaikka osa rekeistä onkin niin täynnä, että vaatteiden läpikäyminen on jopa vähän hankalaa. Episodesta löysin itselleni 25 eurolla kauniin mustan mekon, joka istui kuin olisi ollut minulle ommeltu. En löytänyt mekosta lappuja ja kuvittelin sen olevan silkkiä, ja lähdin kaupasta ikionnellisena tästä mahtavasta löydöstä. Hotellilla tarkemmin mekkoa tutkiessani löysin laput ja ihan viskoosiahan se mekko sitten olikin….mutta hyvä ostos kuitenkin. Rue Tiquetonnella numerossa 64 sijaitseva Kiliwatch on puolestaan konseptikauppa, jossa on oma osastonsa uusille vaatteille ja oma, isompi osasto käytetyille vaatteille. Kuten Episode, myös Kiliwatch on siisti ja hyvin järjestetty. Ei siis mitään epämääräisiä tongittavia kasoja, vaan kaikki on siististi rekeissä roikkumassa. Kiliwatchissa on aivan erityisen suuri miesten käytettyjen vaatteiden osasto.

Thanx God I’m VIP -liike on nostettu esille monissa second hand -liikkeiden listauksissa ja mainittiinpa se myös eräässä suomalaisessa naistenlehdessä. Kaupasta on turha etsiä halpaa Monkia tai Zaraa, sillä kaikki vaatteet ovat merkkituotteita ja hinnat sen mukaiset. Tämäkin liike on iso ja vaatteet siististi rekeissä, kuten olettaa saattaa. Varmasti erinomainen paikka, jos on kiinnostunut vintagesta ja on valmis maksamaan siitä. Kaikkia hintalappuja en syynännyt, mutta hinnat olivat enemmän satasissa kuin kympeissä, ja bongasin myös yli tuhat euroa maksaneen Hermesin jakun. Liikkeestä voi varmasti tehdä upeita löytöjä, jos on luksusmerkkivaatteiden perässä. Kauppa sijaitsee osoitteessa 12 Rue de Lancry.

Roussotto Vintagen näyteikkunaa. Paco Rabannen metallivyö olisi kiinnostanut, mutta en uskaltanut katsoa hintalappua…

Kilo Shop -ketjun liikkeitä Pariisista löytyy lukuisia. Hinnat määräytyvät painon mukaan ja vaatteet on merkitty eri hintaluokkiin. Kaupungin ydinkeskustan liikkeet ovat yleensä aina tupaten täynnä turisteja ja paikallisia, mutta jos haluaa vähän väljemmille vesille, kannattaa hypätä metroon ja tulla République-aukiolle, jonka välittömässä läheisyydessä on kaksi Kilo Shop -liikettä. Osoitteessa 23 Rue Faubourg du Temple on iso, äärettömän hyvin järjestyksessä oleva ja siisti Kilo Shopin liike. Aika lähellä osoitteessa 8 Boulevard de Magenta on huomattavasti pienempi liike, mutta siellä ruuhkaa on myös yleensä vähemmän kuin ydinkeskustan kaupoissa. 

Rue Faubourg du Temple -katua pitkin kun jatkaa ylöspäin, osuu kohdalle kaksi käymisen arvoista liikettä: Emmaüs Alternatives (numerossa 43) ja toisella puolella tietä pikkuruinen Urban Vintage (numerossa 50). Emmaüksella on Pariisissa lukuisia liikkeitä, joista osa on vähän sekaisia ja ahtaita, mutta tämä kauppa on varsin siisti ja isohko. Vaatteiden ja asusteiden lisäksi liikkeestä löytyy paljon mm. kirjoja. Emmaüsta vastapäätä tien toisella puolella on puolestaan hyvin pieni, mutta kivan oloinen Urban Vintage, joka keskittyy 80- ja 90-luvun vaatteisiin.

Guerrisol on ketju, jolla on Pariisissa 13 käytettyjen vaatteiden liikettä. Guerrisol tuntuu olevan monen vintagen rakastajan top-listalla, mutta itse muutamassa Guerrisolin liikkeessä käyneenä en tätä intoa jaa. Liikkeet ovat ahtaita ja sotkuisia, ja rekit pursuilevat vaatteita. Ehkä normaaliaikoina ahtaissa liikkeissä vaatteiden tutkiminen ei niin ahdistaisi, mutta pandemia-aikana toivon kaupoilta väljyyttä ja mahdollisuutta edes jonkinlaisten turvavälien pitämiseen. 

Muutamassa kehutussa second hand -liikkeessä olen käynyt kääntymässä ja todennut henkilökunnan ja ilmapiirin niin nihkeäksi, että olen aika ripeästi poistunut liikkeestä. Tällaisia liikkeitä ovat esim. Vintage Désir Rue des Rosiers’lla ja Come on Eileen Rue des Taillandiers’lla. Jälkimmäisessä myyjä hädin tuskin tervehti eikä käyttänyt maskia (joulukuussa 2021), joten minullakaan ei ollut fiiliksiä jäädä tutkimaan valikoimaa. 

Free’P’Starilla on Pariisin ydinkeskustassa viisi liikettä, jotka kaikki sijoittuvat Les Hallesin, Hôtel de Villen ja Saint Paulin alueelle. Ne ovat ahtaita ja pieniä putiikkeja, joissa usein täpötäysien vaaterekkien lisäksi valtavia laukkukasoja pengottavaksi. Samoilla seuduilla osoitteessa 8 Rue de Rivoli on niinikään pikkuinen, mutta kiinnostava Tilt Vintage -liike.

Eräällä iltakävelyllä osuin sattumalta liikkeeseen nimeltään Roussotto Vintage. Pieni putiikki oli täynnä ihania iltapukuja, käsilaukkuja ja muita asusteita. Merkkituotteilla oli kovat hinnat, mutta kauppa vaikutti siltä, että sieltä olisi hyvinkin voinut tehdä mahtavia löytöjä. Itseäni ei sillä kerralla lykästänyt. Kauppa sijaitsee 11:nnessä arrondissementissa osoitteessa 13 bis Rue Saint-Maur. Kyseinen katu on muutenkin todella kiva; siellä on paljon kahviloita, ravintoloita ja pariisilaista tunnelmaa ilman turistimassoja, joten suosittelen poikkeamaan.

Tässä oli vain pieni katsaus Pariisin second hand -liikkeisiin. Lisäsin otsikkoon ”osa 1”, sillä varmasti palaan taas tämän aiheen ääreen, kunhan olen seuraavilla reissuillani löytänyt uusia, mielenkiintoisia kauppoja.

Katakombit – Pariisin maanalainen maailma

Katakombit eivät ehkä ole kaikkein romanttisin nähtävyys Pariisissa, mutta yksi mielenkiintoisimmista se kyllä on. On jännittävää ajatella, että kaupungin alla kulkee muutaman sadan kilometrin pituinen verkosto käytäviä ja huoneita, jonne on sijoitettu kuuden miljoonan pariisilaisen jäännökset. Katakombeihin otetaan kerrallaan vain 200 ihmistä, joten aiemmin sinne on saattanut joutua jonottamaan parikin tuntia. Pandemian aikana on pariisilaismuseoissa ja muissa turistikohteissa otettu käyttöön pääsylippujen ennakkovarausjärjestelmä. Nyt alas maan syövereihin pääsee huomattavasti helpommalla. Pääsylippu pitää ostaa etukäteen tietylle päivälle ja kellonajalle, mikä on useimmiten poistanut jonottamisen tarpeen. Toki turvatarkastukseen ja tällä hetkellä myös koronapassin tarkastukseen saattaa joutua jonottelemaan hetken, mutta tuntikausien mittaiset jonot ovat onneksi poistuneet.  

Alun perin katakombit olivat Pariisin kaupungin alle unohtuneita kalkkikivilouhoksia. Kun hautausmaat 1700-luvulla kärsivät tilanahtaudesta ja muodostuvat terveysriskin, alettiin niitä tyhjentää ja siirtää luita maan alle. Nykyään katakombeihin on sijoitettuna kuuden miljoonan ihmiset jäännökset. Yhteensä maanalaisia tunneleita on yli 300 kilometriä, joista vain vajaat kaksi kilometriä ovat avoinna yleisölle. Reitti on tarkka ja valvottu, sitä kuljetaan vain yhteen suuntaan eikä siltä pääse poikkeamaan vaikka kuinka haluaisi lähteä tunneleihin seikkailemaan. Uskaliaimmat menevät katakombeihin kyllä myös laittomasti kaupungin viemäri- ja metroverkoston kautta. Katakombeissa onkin vietetty aikaa ja pidetty kiellettyjä juhlia 1700-luvun lopulta aina meidän päiviimme saakka. Vuonna 2004 poliisit löysivät Pariisin maanalaisista luolista, Trocadéro-aukion alta, jopa täysikokoisen elokuvateatterin ja baarin! Nykyään katakombeihin on entistä vaikeampi päästä laittomasti, sillä salaisia sisäänkäyntejä suljetaan sitä mukaa kuin poliisit niitä löytävät. Siitä huolimatta katafiilit löytävät aina tiensä maan alle, sakonkin uhalla.

Itse olen käynyt katakombeissa kolme kertaa ja kyllä se laillinenkin kierros on ihan mielenkiintoinen. Kierros alkaa laskeutumalla 130 rappusta maan uumeniin ja kävelemällä kymmenisen minuuttia pitkin käytävää, joka lopulta vie katakombeihin. Reitti on hyvin siisti ja käveleminen on helppoa, kunhan kengissä ei ole kovin korkeita korkoja. Kierrosta ei suositella sydänsairaille, klaustrofobiasta kärsiville tai herkille ihmisille. Itse poden klaustrofobiaa, mutta käytävät ovat sen verran korkeat ja väljät, etten ainakaan itse kokenut minkäänlaista ahtaanpaikankammoa. 

Reitti vie läpi käytävien ja pienien huoneiden, jotka on koristeltu luilla ja pääkalloilla. Luut on pinottu siisteihin riveihin ja pääkalloja aseteltu koristeeksi, jopa sydämen muotoisiksi. Joissain kohdissa näkyy, että pääkalloja on irrotettu, ilmeisesti varastettu. Voisi kuvitella, että katakombeissa olisi jotenkin karmeaa ja makaaberia, mutta luut ja pääkallot on aseteltu suorastaan kauniisti. Rotat eivät vilistele jaloissa ja tunnelma on kaikin puolin rauhallinen. Reitin kävelee läpi vajaassa tunnissa. Museokaupassa voi kierroksen päätteeksi tuhlata euronsa monenlaiseen pääkallo- ja luurankomatkamuistoon – itselleni mukaan tarttui pieneen tilaan menevä pääkallokoristeinen kauppakassi!

Lippu katakombeihin maksaa 29 euroa, mikä pitää sisällään audio-oppaan. Viime hetken lippuja voi yrittää ostaa aamulla samalle päivälle 15 euron hintaan. Tällä hetkellä (tammikuussa 2022) sisäänpääsyn yhteydessä pitää esittää myös koronapassi. Katakombit ovat auki tiistaista sunnuntaihin klo 09.45-20.30. Katakombien osoite on Place Denfert-Rochereau ja aukiolle pääsee suoraan jäämällä pois Denfert-Rochereau-metropysäkillä.

Hotelliesittely: Mercure Paris Bastille Marais

Olen reissuillani asunut eri puolilla Pariisia, mutta viime vuosina vakkarialueekseni on muodostunut Place de la Républiquen seutu. Marais’n ihanat kahvilat, ravintolat ja kaupat ovat olleet siitä vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Koska olin havainnut itsessäni lievää kyllästymistä tuttuihin katuihin ja Marais’n umpitrendikkääseen ilmapiiriin, siirryin viimeisimmällä matkallani pari metropysäkinväliä idemmäksi. Hotellikseni valikoitui Mercure Paris Bastille Marais, osittain siksi että olen Accor Hotels -ketjun jäsen. Minua kiinnostivat myös hotellin privilege-huoneet, jotka sijaitsivat hotellin ylimmissä kerroksissa ja joista oli komeat näköalat yli kaupungin.

Pienehkö hotelli osoittautui tosi kivaksi ja privilege-huone nappivalinnaksi. Privilege-huoneita oli ylimmässä, kahdeksannessa, kerroksessa kolme ja seitsemännessä kerroksessa yksi kappale. Oma huoneeni oli ylimmässä kerroksessa ja sieltä todellakin oli upea näköala yli kattojen. Monena aamuna pääsin ihastelemaan auringonnousua omalta pikku parvekkeeltani. Siskollani kävi vielä parempi tuuri, sillä edellä mainitun näköalan lisäksi hänen kylppäristään näkyi Eiffel-torni! Kahdeksannen kerroksen käytävällä oli lisäksi kaksi tuuletusparveketta, joista myös pääsi kuvaamaan kaupunkia. Eli näköalojen ja valokuvauksen ystävällä oli kyllä kissanpäivät. Huoneen parvekkeen ikkunat oli hyvin äänieristetty, joten vaikka alhaalla pauhasi ison risteyksen liikenne ja tietyöt, ei meteli haitannut yöunia. 

Huone itsessään oli pariisilaisessa mittakaavassa iso ja tarjolla oli kylpytakki ja -tohvelit, vedenkeitin, espressolaite ja kylppärissä Nuxen vartalotuotteet. Pistorasioita oli riittävästi, tosin omia latureitani en saanut niihin riittävän tiukasti kiinni, joten kerrankin yön aikana laturi oli tipahtanut pistorasiasta. Siskoni huoneessa oli sama ongelma. Hotellissa oli vain 52 huonetta, joten se oli varsin rauhallinen eikä aamiaissalissakaan ollut koskaan kovaa hälinää. 

Aamiainen oli hyvinkin runsas. Oli erilaisia jogurtteja, mysliä, munakokkelia, lättyjä, patonkia ja sämpylöitä, croissanteja, leikkeleitä, juustoja, hilloja, mehuja ja soijamaitoa. Vihanneksia ei ollut, niin ilahduin monenlaisista tuoreista hedelmistä. Aamiaista tarjoiltiin klo 06.30 eteenpäin. Hotellin tiloissa piti käyttää kasvomaskia ja aamiaissalin työntekijä pitikin tiukkaa järjestystä yllä tämän suhteen ja huomautti välittömästi, jos joku lähti vaikka santsaamaan kahvia ilman kasvomaskia. Tästä tuli välillä vähän enemmänkin sanomista, kun muutamille hotellivieraille maskin käyttö tuntui olevan kovin vastenmielistä.

Hotelli sijaitsi aivan Voltaire-metroaseman vieressä. Siitä kulki vain yksi (yhdeksikön) metrolinja, joten keskustaan päästäkseen piti metroa yleensä aina vaihtaa jossain. Hotellin välittömässä läheisyydessä oli erilaisia ravintoloita, ruokakauppoja, leipomoita ja iso Monoprix’n myymälä. Hotellilta pääsi Bastillen aukiolle Rue de la Roquettea pitkin. Tämä eloisa katu oli täynnä ravintoloita, baareja, putiikkeja, lihakauppoja ja vaateputiikkeja. Kun hotellilta lähti toiseen suuntaan Rue de la Roquettea pitkin, pääsi 10 minuutissa Père-Lachaisen upealle hautausmaalle. Lyhyen kävelymatkan päässä oli myös eloisa Rue Saint-Maur, jolta löytyi valtavasti ravintoloita ja baareja sekä digitaalisen taiteen museo L’Atelier des Lumières. Rue Saint-Maurin liepeiltä löytyi myös mm. kivoja viinibaareja ja LGBT-kirjallisuuteen keskittynyt kirjakauppa. 

Trendikkään Marais’n jälkeen asuminen vähän idemmässä tuntui eläväisemmältä ja jotenkin raikkaammalta. Oikeastaan ainoa negatiivinen puoli Voltairen metropysäkin liepeillä asumisessa oli se, että siitä kulki vain yksi, usein ruuhkainen, metrolinja. Sillä harvemmin pääsi suoraan määränpäähänsä, Hotellilta ei kuitenkaan ollut mahdoton kävelymatka kahdelle muullekaan metropysäkille.

Voin siis ehdottomasti suositella Mercure Paris Bastille Marais -hotellia, ja itsekin olen palaamassa sinne joulun jälkeen.

Lopuksi vielä koottuna plussat ja miinukset:

+ privilege-huoneista upeat näköalat yli kaupungin

+ metroasema sijaitsee aivan hotellin vieressä

+ paljon ravintoloita, baareja, leipomoita ja muuta paikallista elämää lähellä

+ erittäin ystävällinen henkilökunta

+ pienen hotellin rauhallinen tunnelma

– hotellin vierestä menee vain yksi metrolinja

– yleisten tilojen sisustuksessa oli kitschiä, josta kaikki eivät varmaan pidä – itseäni se kyllä ilahdutti!

Uusi upea Musée Carnavalet

Toukokuun lopussa oli odotettu päivä, kun Pariisin kaupungin historiaa esittelevä Musée Carnavalet avasi ovensa yli neljän vuoden ja 58 miljoonan euron peruskorjauksen jälkeen. Museo olikin jo vanhentunut ja tunkkainen, joten uudistuminen tuli tarpeeseen. Avajaisia oli rummutettu mediassa pitkään ja odotukset olivat korkealla, mutta kuinkas ollakaan – avajaispäivänä 29.5. museon työntekijät menivät lakkoon. Tämän ranskalaisemmaksi ei meininki voisi mennä! No, seuraavana päivänä museo lopulta aukesi, ja se on ollut siitä lähtien valtavan suosittu.

Uudistunut museo osoittautuikin kerta kaikkiaan upeaksi. Yli 100 huonetta ja tuhansittain maalauksia, pienoismalleja, veistoksia, valokuvia ja huonekaluja kattavat Pariisin historian meidän päiviimme saakka. Näyttelyesineistä 10 % on sijoitettu lapsen silmien korkeudelle ja nykyään kuvatekstit ovat ranskan lisäksi myös englannin ja espanjan kielillä. Museossa järjestetään myös vaihtuvia näyttelyitä: itse kävin katsomassa kesäkuussa Henri Cartier-Bressonin valokuvanäyttelyn ennen museon kokoelmaan tutustumista.

Museo on hengästyttävän suuri ja vierailuun kannattaa varata vähintään pari tuntia aikaa. Tässä muutamia kohokohtia museosta.

Suurimman vaikutuksen itseeni teki Alphonse Muchan korukauppias Georges Fouquet’lle suunnittelema Art Nouveau -tyylinen korukauppa. Kauppa aukesi vuonna 1901 Rue Royalella ja oli sensaatio jo silloin. Se pysyi muuttumattomana parikymmentä vuotta, kunnes Art Nouveau -tyylisuunta meni pois muodista ja Fouquet halusi muuttaa sisustuksen paremmin ajan tyyliä vastaavaksi. Jälkipolvien onneksi Fouquet säilytti kaupan sisustuksen kokonaisuudessaan ja lahjoitti sen vuonna 1941 Musée Carnavalet’n huomaan. Vuonna 1989 kauppa rakennettiin museoon juuri sellaisena, mitä se vuosisadan alun Pariisissa oli ollut.

Alphonse Muchan suunnittelema korukauppa

Museossa on kolmisenkymmentä huonetta, jotka on sisustettu tietyn aikakauden mukaan. Yksityiskohtien määrä on valtava ja huoneet on rakennettu sellaisella huolellisuudella, että välillä voi kuvitella olevansa 1700-luvun pariisilaissalongissa. Erityisen mielenkiintoinen on myös Marcel Proustille omistettu huone, josta löytyy mm. Proustille kuuluneet takki ja kävelykeppi, sekä sänky, jossa Proust kirjoitti suurimman osan Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksestaan. Huoneessa voi istua (ei sillä sängyllä kuitenkaan…) ja kuunnella pätkiä kyseisestä kirjasta. Joulukuun puolivälissä 2021 museossa muuten avautuu Marcel Proustille omistettu näyttely, joka jatkuu huhtikuulle 2022 saakka.

Marcel Proustin sänky

Heti museon sisäänkäynnin jälkeen on kaksi tilaa, joiden seinille ja kattoon on ripustettu vanhoja, takorautaisia kauppojen kylttejä. Ensimmäiset kyltit ilmestyivät Pariisin katukuvaan keskiajalla, jolloin lukutaidottomuus oli suurta eikä kaduilla ollut vielä nimiä tai rakennuksilla numeroita. 1800-luvulla kylttejä oli yli 1000, mutta 1900-luvun alkuun mennessä niitä oli jäljellä enää noin 200. Nykyään vanhoja kylttejä näkee enää harvakseltaan Pariisin katukuvassa.

Ranskan vallankumoukselle on museossa omistettu lukuisia huoneita. Niistä löytyy tauluja ja monenlaisia sen ajan esineitä; mm. aseita, Marie Antoinettelle kuulunut kenkä ja tikapuut, joiden avulla Latude-niminen vanki pakeni Bastillesta vuonna 1755. Erässä huoneessa on Bastillen linnoituksen pienoismalli, joka on valmistettu alkuperäisen linnoituksen kivestä. Täytyy myöntää, että tässä vaiheessa museokierrostani olin jo sen verran uupunut, etten jaksanut vallankumous-osastoa tutkia ihan perin pohjin. Mutta jääpä jotain seuraavallekin kerralle.

Vielä muutama mainitsemisen arvoinen asia. Museon loppupäässä esitellään Montmartrea ja pariisilaista elämäntyyliä menneinä aikoina. Huoneissa on ihastuttavia, vaikkakaan ei varmasti arvokkaita, tauluja, joissa kuvataan pariisilaista katuelämää ja kahviloita erityisesti 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa. Toisenlaisiin tunnelmiin vievät kuvat, videot ja taideteokset liittyen vuoden 2015 terrori-iskuihin. Myös toukokuun 1968 opiskelijamielenosoituksille pyhitetyt huoneet antoivat paljon pohdittavaa.

Musée Carnavalet sijaitsee Marais’ssa osoitteessa 23 Rue de Sévigné. Sisäänpääsy museoon on ilmainen, mutta ainakin tällä hetkellä (heinäkuu 2021) lippu pitää varata netistä ennakkoon.

59 Rivoli

Ostoskatu Rue de Rivolia pitkin kulkiessa katse kiinnittyy numeron 59 kohdalla olevaan värikkääseen oveen ja kankailla koristeltuun julkisivuun. Ketjuliikkeiden muodostaman yllätyksettömän rivistön joukossa tämä yksi rakennus todella pomppaa silmille. Oven takana onkin hauska yllätys, rakennus nimittäin pitää sisällään taiteilijoiden työtiloja, joihin pääsee vapaasti tutustumaan. Yhteensä 30 työtilaa levittäytyy kuuteen kerrokseen, minkä lisäksi pohjakerroksessa on näyttelytila, jossa järjestetään myös konsertteja. Työtiloihin ja taiteilijoihin pääsee tutustumaan tiistaista sunnuntaisin klo 13-20 välillä. Sisäänpääsy on ilmainen, mutta aulassa ja monessa studiossa on esillä tippiboxi, johon voi halutessaan sujauttaa rahaa toiminnan tukemiseksi.

Rakennus ja sen työtilat ovat hulvattoman värikkäitä, kaoottisia ja vähän rähjäisiäkin. Portaikko on maalattu joka kerroksessa erilaiseksi; yhden kerroksen seiniä koristavat villieläimet, toista jättimäiset ihmissilmät. Työtilat ovat erillisiä, mutta kaikki on avonaista tilaa. Studiosta toiseen voi vapaasti kuljeskella ja katsella taiteilijoita työssään. He kuulemma mielellään kertovat taiteestaan kysyjille – itse tosin en rohjennut juttusille. Ja ystävällisesti kaikki kyllä vierailijoita tervehtivätkin. Vaikka taiteilija ei paikalla olisikaan, saa studioon silti mennä katselemaan töitä. Valvontakamerat pitävät huolen, ettei talosta lähdetä taulu kainalossa. Ellei sitten ole maksanut siitä – taidetta on nimittäin myynnissäkin. Osa työtiloista kuuluu pysyvästi tietyille taiteilijoille, mutta osa tiloista on vuokrattavissa lyhyiksi ajoiksi. Paikalla kannattaa siis vierailla useamminkin, sillä uusien taiteilijoiden myötä Rivoli 59 näyttää aina vähän erilaiselta.

Rakennus oli aikoinaan ollut 15 vuotta hylättynä, kunnes vuonna 1999 kolme taiteilijaa valtasi sen. Heidän avukseen tuli muita taiteilijoita, jotka siivosivat ja kunnostivat paikan työtiloiksi. Taiteilijayhteisöä uhkasi häätö moneen otteeseen, kunnes asialle myötämielisen pormestarin avustuksella paikka saatiin lopulta laillisesti heidän käyttöönsä. Pandemian vuoksi paikka oli kiinni seitsemän kuukautta, minkä johdosta yhteisö käynnisti toukokuussa varainkeruukampanjan. Rahaa karttui yli 20 000 euroa, mikä auttoi paikkaa pysymään tolpillaan. Suosittelen lämpimästi käymään paikan päällä. Niin ihastuttavan boheemia tunnelmaa ei uskoisi löytävänsä keskeltä persoonatonta ostoskatua.

www.59rivoli.org

59 Rue de Rivoli