Pariisin second hand -vaateliikkeet, osa 2

Vietin pääsiäisen Pariisissa ja päätin käydä järjestelmällisesti läpi kaupungin second hand -vaateliikkeitä. Siinä olikin hommaa! Apuna oli puhelimeeni lataamani sovellus Unique Appli, joka löysi lähellä olevat second hand -liikkeet missä tahansa Pariisissa liikuinkin. Sovellus oli varsin hyödyllinen ja sijainnin lisäksi se antoi tietoa kaupan hintatasosta ja tuotevalikoimasta; siitä oliko kaupassa myynnissä vaatteita naisille ja / vai miehille, oliko myynnissä asusteita jne.

Vaikka en kaikkia Pariisin liikkeitä kolunnutkaan, niin paljon ehdin nähdä: pieniä kuratoituja liikkeitä, hyväntekeväisyyskauppoja, painon perusteella vaatteita myyviä kauppoja ja luksusvaatteisiin erikoistuneita kauppoja. Kaiken kaikkiaan täytyy kyllä todeta, että Helsinki voittaa Pariisin 6-0 second hand -liikkeiden tasossa. Pienet, kuratoidut liikkeet Pariisissa ovat harvemmin erikoistuneita esim. mekkoihin tai miesten vaatteisiin, vaan niissä on yleensä pieni valikoima sattumanvaraisia vaatteita. Tällaisista kaupoista hyvien löytöjen tekeminen on kuin neulan etsimistä heinäsuovasta. Monien kehumat Guerrisol- tai Free’p’Star-ketjun liikkeet puolestaan ovat täpötäynnä halpoja vaatteita, jotka eivät useinkaan ole missään järjestyksessä. Liikkeet ovat sotkuisen ja sekaisen oloisia, joten niissä käyminen ei mielestäni ole kovinkaan inspiroivaa. Mutta muutaman liikkeen haluan nostaa esille kaupungin valtavasta määrästä second hand -liikkeitä.

Aiemmassa julkaisussani mainitsin Rue Tiquetonnella sijaitsevat liikkeet Episode ja Kiliwatch. Ne ovat mielestäni edelleen kaupungin parhaimmistoa. Liikkeet ovat isot, mutta siistit ja hyvässä järjestyksessä. Erityisesti haluan mainita Episoden kivan mekko-osaston liikkeen pohjakerroksessa. Kiliwatchista puolestaan löysin tällä kertaa kaksi ihanaa huivia, Jean-Louis Scherrerin silkkihuivin ja Sonia Rykielin ihanan punamustan upeuden. Kiliwatchissa on vanhojen vaatteiden lisäksi osasto uusille, nuorten suunnittelijoiden tekemille vaatteille.

Galerie Lafayette -tavaratalossa on iso käytettyjen vaatteiden osasto. Se on näyttävästi laitettu, värikäs, tuotteet todella siistejä, mutta aika hinnakkaita. Vaatteet on aseteltu väljästi, joten osastolla on kiva kierrellä ja käydä läpi vaatteita ilman että viisi vaatetta valuu henkarista lattialle kun yrittää yhtä ottaa esille. Täältäkin löysin itselleni kauniin huivin.

BIS Boutique Solidaire -ketjulla on kolme liikettä Pariisissa. Kävin niistä yhdessä, osoitteessa 7 Boulevard du Temple. Liike oli äärettömän siisti ja hyvin järjestyksessä, ja henkilökuntaa oli runsaasti pitämässä huolta kaupan siisteydestä. Vaatteet oli järjestetty kategorioittain, joten niitä oli helppo käydä läpi. Mitään ei tarttunut mukaani, mutta tulen varmasti jatkossakin käymään kyseisissä liikkeissä.

Hippy Market -ketjulla on kolme liikettä Pariisin keskustassa. Liikkeet on tosi kivasti sisustettu ja ketju cooliksi brändätty, mutta hintataso on mielestäni suhteettoman korkea kun vertaan Helsingin hintoihin. Nahkarotsit, jotka meillä UFFissa maksaa 30-40 euroa, maksoivat Hippy Marketissa 80-90 euroa. Vintagepaidoista, joita meillä saa 10-15 eurolla, sai heidän liikkeissään pulittaa helposti 40-60 euroa. Halusin nostaa ketjun tähän kuitenkin esille, sillä liikkeet tosiaan ovat kauniita ja hyvin ylläpidettyjä, joten niissä käyminen on sinänsä oikein mukavaa, ja ainahan voi tehdä jotain spessulöytöjä, joita ei kotimaisista liikkeistä löydä.

Rétro-Paris-niminen liike osoitteessa 20 Rue de Turbigo osoittautui mielenkiintoiseksi. Hinnat olivat kohtuulliset (kivoja mekkoja alle 20 eurolla) ja valikoima kiinnostava. Kannattaa käydä, jos on joka tapauksessa poikkeamassa läheisissä Episode- ja Kiliwatch -liikkeissä.

Kaiken kaikkiaan siis Pariisissa ollaan Helsinkiä (ja muutakin Suomea) jäljessä, mitä tulee second hand -skeneen. Suosittelen kuitenkin lataamaan mainitsemani Unique Appli -sovelluksen ja poikkeamaan matkan varrelle osuvissa liikkeissä. Second hand -vaatteiden ostaminen on kuin aarteen etsintää ja täydellinen vaate saattaa löytyä mistä tahansa.

Kevään 2022 kiinnostavimmat näyttelyt

Kevätkausi on pyörähtänyt käyntiin myös näyttelyiden osalta, ja nyt onkin hyvä aika katsoa, mitä pariisilaismuseoilla on tarjottavanaan.

Yves Saint Laurent aux Musées on yksi tämän kevään isoimmista näyttelykokonaisuuksista Pariisissa. Tammikuun 2022 lopussa tuli kuluneeksi 60 vuotta YSL:n ensimmäisestä muotinäytöksestä, ja tätä juhlitaan samaan aikaan peräti kuudessa pariisilaismuseossa. YSL:n muotiluomusten tuominen museoon on loogista, sillä hän sai inspiraatiota muiden taiteilijoiden, kuten Piet Mondrianin, Pablo Picasson ja Henri Matissen, töistä. Museoissa nähdään rinnakkain YSL:n suunnittelemia vaatteita ja niihin vaikuttaneita taideteoksia. Mukana suurnäyttelyssä ovat Louvre, Musée d’Orsay, Centre Pompidou, Musée d’Art Moderne de Paris, Musée Picasso ja Musée Yves Saint Laurent. Näyttelyt käynnistyivät kaikissa museoissa 29.1. ja niitä voi käydä katsomassa 15.5. saakka.

Le Monde de Steve McCurry esittelee kuuluisan amerikkalaisen kuvajournalistin töitä upeasti Musée Maillol’ssa. Kävin itse katsomassa tämän näyttelyn jo vuodenvaihteessa ja olin erityisen vaikuttunut siitä, miten McCurryn kuvat oli museoon ripustettu. Steve McCurry on pitkällä urallaan työskennellyt erityisen paljon Etelä- ja Kaakkois-Aasiassa kuvaten konflikteja ja ihmispotretteja. Näiden kuvien lisäksi Pariisin näyttelyssä nähdään McCurryn ottamia kuvia mm. New Yorkin terrori-iskuista vuonna 2001. Näyttely oli vaikuttava ja voin suositella sitä lämpimästi. Liput maksavat 15 euroa ja näyttely menee 29.5. saakka Musée Maillol’ssa. Tämän tekstin kuvituksena on ottamiani kuvia kyseisestä näyttelystä.

Maaliskuun 2. päivä Musée du Luxembourgissa aukeava Pionnières-näyttely kertoo 1900-luvun ensimmäisellä puoliskolla eläneistä ja uraa luoneista naistaiteilijoista, joita omana aikanaan syrjittiin ja vähäteltiin. 1920-luvun Pariisissa vaikutti uusi sukupolvi naisia, jotka halusivat luoda uraa taiteilijoina yhteiskunnan asettamista toisenlaisista odotuksista huolimatta. Näyttely tuo esiin näiden pioneerien roolin nykytaiteen kehittymisessä maalauksien, valokuvien, filmien, veistoksien ja kirjojen kautta. Näyttelyä on sponsoroinut Chanel, ja se menee 10.7. saakka. Liput näyttelyyn maksavat 14,50 euroa.

Musée de l’Hommessa pääsee tutustumaan tennareiden historiaan. Sneakers, les baskets entrent au musée kertoo tennareiden historian, niiden käytön muuttumisen urheilujalkineista suosituiksi vapaa-ajan jalkineiksi hiphop-kulttuurin myötä. Musée de l’Hommessa käydessä kannattaa aina muistaa piipahtaa myös museokahvilassa, jonka ikkunoista on vaikuttava näköala Eiffel-tornille. Näyttely alkoi lokakuussa ja se menee 25.7. saakka. Näyttelylippu kustantaa 10 euroa.

Jos hiphop-kulttuuri kiinnostaa, niin kannattaa ottaa kohteeksi Philharmonie de Paris, jossa menee hiphopin historiasta kertova näyttely. Näyttely kertoo hiphopin synnystä 70-luvun Bronxissa, mutta näyttelyn painopiste on siinä, miten hiphop saapui Ranskaan ja miten se on muuttanut ranskalaista yhteiskuntaa. Näyttely on auennut joulukuussa ja sen voi käydä katsomassa 24.7. saakka. Lippu näyttelyyn maksaa 12 euroa.

Espanjalaista arkkitehtia Gaudia juhlitaan keväällä Musée d’Orsayssa. Huhtikuun 12. päivä aukeavassa näyttelyssä katsoja pääsee tutustumaan Gaudin merkittävimpiin töihin, työskentelytapoihin ja projekteihin. En tiedä, miten Gaudin töiden suuruus ja ylenpalttius päästään näyttelyssä kokemaan, sillä tuskin museoon aiotaan Sagrada Familiaa uudelleen rakentaa 😀 Mutta eiköhän pariisilaismuseoon käymisen arvoinen näyttely joka tapauksessa koota. Näyttely menee 17.7. saakka ja lipun voi lunastaa 13 euron hintaan.

Maaliskuun 30. päivä avautuu valokuvataiteen museossa (Maison Europeénne de la Photographie) Love Songs -näyttely, joka kertoo pariskuntien tarinoita ensitapaamisesta, avioliitosta, erosta ja viimeisistä hetkistä yhdessä. Näyttelyn ytimenä on kahden valokuvaajan, Nobuyoshi Arakin ja Nan Goldinin, teokset, joita peilataan muiden valokuvaajien töihin. Kuvat ulottuvat 1950-luvulta meidän päiviimme saakka. Marais’n sydämessä sijaitsevassa museossa voi näyttelyn käydä katsomassa 21.8.

Tässä muutama nosto kevään näyttelytarjonnasta Pariisissa. Kattavan listauksen kaikista kaupungissa menevistä ja tulevista näyttelyistä löytyy Pariisin matkailuneuvonnan sivuilta.

Pariisin second hand -vaateliikkeet, osa 1

Olen second hand -intoilijana hyvin tuore ja oikeastaan vasta viimeisen vuoden aikana olen kierrellyt käytettyjen vaatteiden liikkeissä niin Suomessa kuin muuallakin Euroopassa. Pariisissakin olen käynyt second hand -liikkeissä aiemmin vain satunnaisesti, ja vasta viime lokakuussa ja vuodenvaihteessa järjestelmällisemmin.

Googlailin liikkeitä ja tietyt kaupat toistuivat useissa listauksissa. Kävin näitä kahdella viimeisimmällä matkallani läpi, mutta toki vastaan tuli myös sellaisia käytettyjen vaatteiden liikkeitä, joita en ollut netistä bongannut. Vaikka en todellakaan ole kolunnut läpi kaikkia Pariisin second hand -liikkeitä, niin olen saanut jo jonkinlaisen käsityksen kaupungin tarjonnasta. Nostan tässä kirjoituksessa muutaman oman suosikkini esille ja kerron liikkeistä vähän yleisemminkin.

Rue Tiquetonnella, Pariisin toisessa arrondissementissa, on kaksi käymisen arvoista liikettä: Episode ja Kiliwatch. Episode sijaitsee osoitteessa 12-16 Rue Tiquetonne. Kahteen kerrokseen levittäytyvä iso liike on hyvässä järjestyksessä, vaikka osa rekeistä onkin niin täynnä, että vaatteiden läpikäyminen on jopa vähän hankalaa. Episodesta löysin itselleni 25 eurolla kauniin mustan mekon, joka istui kuin olisi ollut minulle ommeltu. En löytänyt mekosta lappuja ja kuvittelin sen olevan silkkiä, ja lähdin kaupasta ikionnellisena tästä mahtavasta löydöstä. Hotellilla tarkemmin mekkoa tutkiessani löysin laput ja ihan viskoosiahan se mekko sitten olikin….mutta hyvä ostos kuitenkin. Rue Tiquetonnella numerossa 64 sijaitseva Kiliwatch on puolestaan konseptikauppa, jossa on oma osastonsa uusille vaatteille ja oma, isompi osasto käytetyille vaatteille. Kuten Episode, myös Kiliwatch on siisti ja hyvin järjestetty. Ei siis mitään epämääräisiä tongittavia kasoja, vaan kaikki on siististi rekeissä roikkumassa. Kiliwatchissa on aivan erityisen suuri miesten käytettyjen vaatteiden osasto.

Thanx God I’m VIP -liike on nostettu esille monissa second hand -liikkeiden listauksissa ja mainittiinpa se myös eräässä suomalaisessa naistenlehdessä. Kaupasta on turha etsiä halpaa Monkia tai Zaraa, sillä kaikki vaatteet ovat merkkituotteita ja hinnat sen mukaiset. Tämäkin liike on iso ja vaatteet siististi rekeissä, kuten olettaa saattaa. Varmasti erinomainen paikka, jos on kiinnostunut vintagesta ja on valmis maksamaan siitä. Kaikkia hintalappuja en syynännyt, mutta hinnat olivat enemmän satasissa kuin kympeissä, ja bongasin myös yli tuhat euroa maksaneen Hermesin jakun. Liikkeestä voi varmasti tehdä upeita löytöjä, jos on luksusmerkkivaatteiden perässä. Kauppa sijaitsee osoitteessa 12 Rue de Lancry.

Roussotto Vintagen näyteikkunaa. Paco Rabannen metallivyö olisi kiinnostanut, mutta en uskaltanut katsoa hintalappua…

Kilo Shop -ketjun liikkeitä Pariisista löytyy lukuisia. Hinnat määräytyvät painon mukaan ja vaatteet on merkitty eri hintaluokkiin. Kaupungin ydinkeskustan liikkeet ovat yleensä aina tupaten täynnä turisteja ja paikallisia, mutta jos haluaa vähän väljemmille vesille, kannattaa hypätä metroon ja tulla République-aukiolle, jonka välittömässä läheisyydessä on kaksi Kilo Shop -liikettä. Osoitteessa 23 Rue Faubourg du Temple on iso, äärettömän hyvin järjestyksessä oleva ja siisti Kilo Shopin liike. Aika lähellä osoitteessa 8 Boulevard de Magenta on huomattavasti pienempi liike, mutta siellä ruuhkaa on myös yleensä vähemmän kuin ydinkeskustan kaupoissa. 

Rue Faubourg du Temple -katua pitkin kun jatkaa ylöspäin, osuu kohdalle kaksi käymisen arvoista liikettä: Emmaüs Alternatives (numerossa 43) ja toisella puolella tietä pikkuruinen Urban Vintage (numerossa 50). Emmaüksella on Pariisissa lukuisia liikkeitä, joista osa on vähän sekaisia ja ahtaita, mutta tämä kauppa on varsin siisti ja isohko. Vaatteiden ja asusteiden lisäksi liikkeestä löytyy paljon mm. kirjoja. Emmaüsta vastapäätä tien toisella puolella on puolestaan hyvin pieni, mutta kivan oloinen Urban Vintage, joka keskittyy 80- ja 90-luvun vaatteisiin.

Guerrisol on ketju, jolla on Pariisissa 13 käytettyjen vaatteiden liikettä. Guerrisol tuntuu olevan monen vintagen rakastajan top-listalla, mutta itse muutamassa Guerrisolin liikkeessä käyneenä en tätä intoa jaa. Liikkeet ovat ahtaita ja sotkuisia, ja rekit pursuilevat vaatteita. Ehkä normaaliaikoina ahtaissa liikkeissä vaatteiden tutkiminen ei niin ahdistaisi, mutta pandemia-aikana toivon kaupoilta väljyyttä ja mahdollisuutta edes jonkinlaisten turvavälien pitämiseen. 

Muutamassa kehutussa second hand -liikkeessä olen käynyt kääntymässä ja todennut henkilökunnan ja ilmapiirin niin nihkeäksi, että olen aika ripeästi poistunut liikkeestä. Tällaisia liikkeitä ovat esim. Vintage Désir Rue des Rosiers’lla ja Come on Eileen Rue des Taillandiers’lla. Jälkimmäisessä myyjä hädin tuskin tervehti eikä käyttänyt maskia (joulukuussa 2021), joten minullakaan ei ollut fiiliksiä jäädä tutkimaan valikoimaa. 

Free’P’Starilla on Pariisin ydinkeskustassa viisi liikettä, jotka kaikki sijoittuvat Les Hallesin, Hôtel de Villen ja Saint Paulin alueelle. Ne ovat ahtaita ja pieniä putiikkeja, joissa usein täpötäysien vaaterekkien lisäksi valtavia laukkukasoja pengottavaksi. Samoilla seuduilla osoitteessa 8 Rue de Rivoli on niinikään pikkuinen, mutta kiinnostava Tilt Vintage -liike.

Eräällä iltakävelyllä osuin sattumalta liikkeeseen nimeltään Roussotto Vintage. Pieni putiikki oli täynnä ihania iltapukuja, käsilaukkuja ja muita asusteita. Merkkituotteilla oli kovat hinnat, mutta kauppa vaikutti siltä, että sieltä olisi hyvinkin voinut tehdä mahtavia löytöjä. Itseäni ei sillä kerralla lykästänyt. Kauppa sijaitsee 11:nnessä arrondissementissa osoitteessa 13 bis Rue Saint-Maur. Kyseinen katu on muutenkin todella kiva; siellä on paljon kahviloita, ravintoloita ja pariisilaista tunnelmaa ilman turistimassoja, joten suosittelen poikkeamaan.

Tässä oli vain pieni katsaus Pariisin second hand -liikkeisiin. Lisäsin otsikkoon ”osa 1”, sillä varmasti palaan taas tämän aiheen ääreen, kunhan olen seuraavilla reissuillani löytänyt uusia, mielenkiintoisia kauppoja.

Katakombit – Pariisin maanalainen maailma

Katakombit eivät ehkä ole kaikkein romanttisin nähtävyys Pariisissa, mutta yksi mielenkiintoisimmista se kyllä on. On jännittävää ajatella, että kaupungin alla kulkee muutaman sadan kilometrin pituinen verkosto käytäviä ja huoneita, jonne on sijoitettu kuuden miljoonan pariisilaisen jäännökset. Katakombeihin otetaan kerrallaan vain 200 ihmistä, joten aiemmin sinne on saattanut joutua jonottamaan parikin tuntia. Pandemian aikana on pariisilaismuseoissa ja muissa turistikohteissa otettu käyttöön pääsylippujen ennakkovarausjärjestelmä. Nyt alas maan syövereihin pääsee huomattavasti helpommalla. Pääsylippu pitää ostaa etukäteen tietylle päivälle ja kellonajalle, mikä on useimmiten poistanut jonottamisen tarpeen. Toki turvatarkastukseen ja tällä hetkellä myös koronapassin tarkastukseen saattaa joutua jonottelemaan hetken, mutta tuntikausien mittaiset jonot ovat onneksi poistuneet.  

Alun perin katakombit olivat Pariisin kaupungin alle unohtuneita kalkkikivilouhoksia. Kun hautausmaat 1700-luvulla kärsivät tilanahtaudesta ja muodostuvat terveysriskin, alettiin niitä tyhjentää ja siirtää luita maan alle. Nykyään katakombeihin on sijoitettuna kuuden miljoonan ihmiset jäännökset. Yhteensä maanalaisia tunneleita on yli 300 kilometriä, joista vain vajaat kaksi kilometriä ovat avoinna yleisölle. Reitti on tarkka ja valvottu, sitä kuljetaan vain yhteen suuntaan eikä siltä pääse poikkeamaan vaikka kuinka haluaisi lähteä tunneleihin seikkailemaan. Uskaliaimmat menevät katakombeihin kyllä myös laittomasti kaupungin viemäri- ja metroverkoston kautta. Katakombeissa onkin vietetty aikaa ja pidetty kiellettyjä juhlia 1700-luvun lopulta aina meidän päiviimme saakka. Vuonna 2004 poliisit löysivät Pariisin maanalaisista luolista, Trocadéro-aukion alta, jopa täysikokoisen elokuvateatterin ja baarin! Nykyään katakombeihin on entistä vaikeampi päästä laittomasti, sillä salaisia sisäänkäyntejä suljetaan sitä mukaa kuin poliisit niitä löytävät. Siitä huolimatta katafiilit löytävät aina tiensä maan alle, sakonkin uhalla.

Itse olen käynyt katakombeissa kolme kertaa ja kyllä se laillinenkin kierros on ihan mielenkiintoinen. Kierros alkaa laskeutumalla 130 rappusta maan uumeniin ja kävelemällä kymmenisen minuuttia pitkin käytävää, joka lopulta vie katakombeihin. Reitti on hyvin siisti ja käveleminen on helppoa, kunhan kengissä ei ole kovin korkeita korkoja. Kierrosta ei suositella sydänsairaille, klaustrofobiasta kärsiville tai herkille ihmisille. Itse poden klaustrofobiaa, mutta käytävät ovat sen verran korkeat ja väljät, etten ainakaan itse kokenut minkäänlaista ahtaanpaikankammoa. 

Reitti vie läpi käytävien ja pienien huoneiden, jotka on koristeltu luilla ja pääkalloilla. Luut on pinottu siisteihin riveihin ja pääkalloja aseteltu koristeeksi, jopa sydämen muotoisiksi. Joissain kohdissa näkyy, että pääkalloja on irrotettu, ilmeisesti varastettu. Voisi kuvitella, että katakombeissa olisi jotenkin karmeaa ja makaaberia, mutta luut ja pääkallot on aseteltu suorastaan kauniisti. Rotat eivät vilistele jaloissa ja tunnelma on kaikin puolin rauhallinen. Reitin kävelee läpi vajaassa tunnissa. Museokaupassa voi kierroksen päätteeksi tuhlata euronsa monenlaiseen pääkallo- ja luurankomatkamuistoon – itselleni mukaan tarttui pieneen tilaan menevä pääkallokoristeinen kauppakassi!

Lippu katakombeihin maksaa 29 euroa, mikä pitää sisällään audio-oppaan. Viime hetken lippuja voi yrittää ostaa aamulla samalle päivälle 15 euron hintaan. Tällä hetkellä (tammikuussa 2022) sisäänpääsyn yhteydessä pitää esittää myös koronapassi. Katakombit ovat auki tiistaista sunnuntaihin klo 09.45-20.30. Katakombien osoite on Place Denfert-Rochereau ja aukiolle pääsee suoraan jäämällä pois Denfert-Rochereau-metropysäkillä.

Hotelliesittely: Mercure Paris Bastille Marais

Olen reissuillani asunut eri puolilla Pariisia, mutta viime vuosina vakkarialueekseni on muodostunut Place de la Républiquen seutu. Marais’n ihanat kahvilat, ravintolat ja kaupat ovat olleet siitä vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Koska olin havainnut itsessäni lievää kyllästymistä tuttuihin katuihin ja Marais’n umpitrendikkääseen ilmapiiriin, siirryin viimeisimmällä matkallani pari metropysäkinväliä idemmäksi. Hotellikseni valikoitui Mercure Paris Bastille Marais, osittain siksi että olen Accor Hotels -ketjun jäsen. Minua kiinnostivat myös hotellin privilege-huoneet, jotka sijaitsivat hotellin ylimmissä kerroksissa ja joista oli komeat näköalat yli kaupungin.

Pienehkö hotelli osoittautui tosi kivaksi ja privilege-huone nappivalinnaksi. Privilege-huoneita oli ylimmässä, kahdeksannessa, kerroksessa kolme ja seitsemännessä kerroksessa yksi kappale. Oma huoneeni oli ylimmässä kerroksessa ja sieltä todellakin oli upea näköala yli kattojen. Monena aamuna pääsin ihastelemaan auringonnousua omalta pikku parvekkeeltani. Siskollani kävi vielä parempi tuuri, sillä edellä mainitun näköalan lisäksi hänen kylppäristään näkyi Eiffel-torni! Kahdeksannen kerroksen käytävällä oli lisäksi kaksi tuuletusparveketta, joista myös pääsi kuvaamaan kaupunkia. Eli näköalojen ja valokuvauksen ystävällä oli kyllä kissanpäivät. Huoneen parvekkeen ikkunat oli hyvin äänieristetty, joten vaikka alhaalla pauhasi ison risteyksen liikenne ja tietyöt, ei meteli haitannut yöunia. 

Huone itsessään oli pariisilaisessa mittakaavassa iso ja tarjolla oli kylpytakki ja -tohvelit, vedenkeitin, espressolaite ja kylppärissä Nuxen vartalotuotteet. Pistorasioita oli riittävästi, tosin omia latureitani en saanut niihin riittävän tiukasti kiinni, joten kerrankin yön aikana laturi oli tipahtanut pistorasiasta. Siskoni huoneessa oli sama ongelma. Hotellissa oli vain 52 huonetta, joten se oli varsin rauhallinen eikä aamiaissalissakaan ollut koskaan kovaa hälinää. 

Aamiainen oli hyvinkin runsas. Oli erilaisia jogurtteja, mysliä, munakokkelia, lättyjä, patonkia ja sämpylöitä, croissanteja, leikkeleitä, juustoja, hilloja, mehuja ja soijamaitoa. Vihanneksia ei ollut, niin ilahduin monenlaisista tuoreista hedelmistä. Aamiaista tarjoiltiin klo 06.30 eteenpäin. Hotellin tiloissa piti käyttää kasvomaskia ja aamiaissalin työntekijä pitikin tiukkaa järjestystä yllä tämän suhteen ja huomautti välittömästi, jos joku lähti vaikka santsaamaan kahvia ilman kasvomaskia. Tästä tuli välillä vähän enemmänkin sanomista, kun muutamille hotellivieraille maskin käyttö tuntui olevan kovin vastenmielistä.

Hotelli sijaitsi aivan Voltaire-metroaseman vieressä. Siitä kulki vain yksi (yhdeksikön) metrolinja, joten keskustaan päästäkseen piti metroa yleensä aina vaihtaa jossain. Hotellin välittömässä läheisyydessä oli erilaisia ravintoloita, ruokakauppoja, leipomoita ja iso Monoprix’n myymälä. Hotellilta pääsi Bastillen aukiolle Rue de la Roquettea pitkin. Tämä eloisa katu oli täynnä ravintoloita, baareja, putiikkeja, lihakauppoja ja vaateputiikkeja. Kun hotellilta lähti toiseen suuntaan Rue de la Roquettea pitkin, pääsi 10 minuutissa Père-Lachaisen upealle hautausmaalle. Lyhyen kävelymatkan päässä oli myös eloisa Rue Saint-Maur, jolta löytyi valtavasti ravintoloita ja baareja sekä digitaalisen taiteen museo L’Atelier des Lumières. Rue Saint-Maurin liepeiltä löytyi myös mm. kivoja viinibaareja ja LGBT-kirjallisuuteen keskittynyt kirjakauppa. 

Trendikkään Marais’n jälkeen asuminen vähän idemmässä tuntui eläväisemmältä ja jotenkin raikkaammalta. Oikeastaan ainoa negatiivinen puoli Voltairen metropysäkin liepeillä asumisessa oli se, että siitä kulki vain yksi, usein ruuhkainen, metrolinja. Sillä harvemmin pääsi suoraan määränpäähänsä, Hotellilta ei kuitenkaan ollut mahdoton kävelymatka kahdelle muullekaan metropysäkille.

Voin siis ehdottomasti suositella Mercure Paris Bastille Marais -hotellia, ja itsekin olen palaamassa sinne joulun jälkeen.

Lopuksi vielä koottuna plussat ja miinukset:

+ privilege-huoneista upeat näköalat yli kaupungin

+ metroasema sijaitsee aivan hotellin vieressä

+ paljon ravintoloita, baareja, leipomoita ja muuta paikallista elämää lähellä

+ erittäin ystävällinen henkilökunta

+ pienen hotellin rauhallinen tunnelma

– hotellin vierestä menee vain yksi metrolinja

– yleisten tilojen sisustuksessa oli kitschiä, josta kaikki eivät varmaan pidä – itseäni se kyllä ilahdutti!

Uusi upea Musée Carnavalet

Toukokuun lopussa oli odotettu päivä, kun Pariisin kaupungin historiaa esittelevä Musée Carnavalet avasi ovensa yli neljän vuoden ja 58 miljoonan euron peruskorjauksen jälkeen. Museo olikin jo vanhentunut ja tunkkainen, joten uudistuminen tuli tarpeeseen. Avajaisia oli rummutettu mediassa pitkään ja odotukset olivat korkealla, mutta kuinkas ollakaan – avajaispäivänä 29.5. museon työntekijät menivät lakkoon. Tämän ranskalaisemmaksi ei meininki voisi mennä! No, seuraavana päivänä museo lopulta aukesi, ja se on ollut siitä lähtien valtavan suosittu.

Uudistunut museo osoittautuikin kerta kaikkiaan upeaksi. Yli 100 huonetta ja tuhansittain maalauksia, pienoismalleja, veistoksia, valokuvia ja huonekaluja kattavat Pariisin historian meidän päiviimme saakka. Näyttelyesineistä 10 % on sijoitettu lapsen silmien korkeudelle ja nykyään kuvatekstit ovat ranskan lisäksi myös englannin ja espanjan kielillä. Museossa järjestetään myös vaihtuvia näyttelyitä: itse kävin katsomassa kesäkuussa Henri Cartier-Bressonin valokuvanäyttelyn ennen museon kokoelmaan tutustumista.

Museo on hengästyttävän suuri ja vierailuun kannattaa varata vähintään pari tuntia aikaa. Tässä muutamia kohokohtia museosta.

Suurimman vaikutuksen itseeni teki Alphonse Muchan korukauppias Georges Fouquet’lle suunnittelema Art Nouveau -tyylinen korukauppa. Kauppa aukesi vuonna 1901 Rue Royalella ja oli sensaatio jo silloin. Se pysyi muuttumattomana parikymmentä vuotta, kunnes Art Nouveau -tyylisuunta meni pois muodista ja Fouquet halusi muuttaa sisustuksen paremmin ajan tyyliä vastaavaksi. Jälkipolvien onneksi Fouquet säilytti kaupan sisustuksen kokonaisuudessaan ja lahjoitti sen vuonna 1941 Musée Carnavalet’n huomaan. Vuonna 1989 kauppa rakennettiin museoon juuri sellaisena, mitä se vuosisadan alun Pariisissa oli ollut.

Alphonse Muchan suunnittelema korukauppa

Museossa on kolmisenkymmentä huonetta, jotka on sisustettu tietyn aikakauden mukaan. Yksityiskohtien määrä on valtava ja huoneet on rakennettu sellaisella huolellisuudella, että välillä voi kuvitella olevansa 1700-luvun pariisilaissalongissa. Erityisen mielenkiintoinen on myös Marcel Proustille omistettu huone, josta löytyy mm. Proustille kuuluneet takki ja kävelykeppi, sekä sänky, jossa Proust kirjoitti suurimman osan Kadonnutta aikaa etsimässä -teoksestaan. Huoneessa voi istua (ei sillä sängyllä kuitenkaan…) ja kuunnella pätkiä kyseisestä kirjasta. Joulukuun puolivälissä 2021 museossa muuten avautuu Marcel Proustille omistettu näyttely, joka jatkuu huhtikuulle 2022 saakka.

Marcel Proustin sänky

Heti museon sisäänkäynnin jälkeen on kaksi tilaa, joiden seinille ja kattoon on ripustettu vanhoja, takorautaisia kauppojen kylttejä. Ensimmäiset kyltit ilmestyivät Pariisin katukuvaan keskiajalla, jolloin lukutaidottomuus oli suurta eikä kaduilla ollut vielä nimiä tai rakennuksilla numeroita. 1800-luvulla kylttejä oli yli 1000, mutta 1900-luvun alkuun mennessä niitä oli jäljellä enää noin 200. Nykyään vanhoja kylttejä näkee enää harvakseltaan Pariisin katukuvassa.

Ranskan vallankumoukselle on museossa omistettu lukuisia huoneita. Niistä löytyy tauluja ja monenlaisia sen ajan esineitä; mm. aseita, Marie Antoinettelle kuulunut kenkä ja tikapuut, joiden avulla Latude-niminen vanki pakeni Bastillesta vuonna 1755. Erässä huoneessa on Bastillen linnoituksen pienoismalli, joka on valmistettu alkuperäisen linnoituksen kivestä. Täytyy myöntää, että tässä vaiheessa museokierrostani olin jo sen verran uupunut, etten jaksanut vallankumous-osastoa tutkia ihan perin pohjin. Mutta jääpä jotain seuraavallekin kerralle.

Vielä muutama mainitsemisen arvoinen asia. Museon loppupäässä esitellään Montmartrea ja pariisilaista elämäntyyliä menneinä aikoina. Huoneissa on ihastuttavia, vaikkakaan ei varmasti arvokkaita, tauluja, joissa kuvataan pariisilaista katuelämää ja kahviloita erityisesti 1800-luvun loppupuolella ja 1900-luvun alussa. Toisenlaisiin tunnelmiin vievät kuvat, videot ja taideteokset liittyen vuoden 2015 terrori-iskuihin. Myös toukokuun 1968 opiskelijamielenosoituksille pyhitetyt huoneet antoivat paljon pohdittavaa.

Musée Carnavalet sijaitsee Marais’ssa osoitteessa 23 Rue de Sévigné. Sisäänpääsy museoon on ilmainen, mutta ainakin tällä hetkellä (heinäkuu 2021) lippu pitää varata netistä ennakkoon.

59 Rivoli

Ostoskatu Rue de Rivolia pitkin kulkiessa katse kiinnittyy numeron 59 kohdalla olevaan värikkääseen oveen ja kankailla koristeltuun julkisivuun. Ketjuliikkeiden muodostaman yllätyksettömän rivistön joukossa tämä yksi rakennus todella pomppaa silmille. Oven takana onkin hauska yllätys, rakennus nimittäin pitää sisällään taiteilijoiden työtiloja, joihin pääsee vapaasti tutustumaan. Yhteensä 30 työtilaa levittäytyy kuuteen kerrokseen, minkä lisäksi pohjakerroksessa on näyttelytila, jossa järjestetään myös konsertteja. Työtiloihin ja taiteilijoihin pääsee tutustumaan tiistaista sunnuntaisin klo 13-20 välillä. Sisäänpääsy on ilmainen, mutta aulassa ja monessa studiossa on esillä tippiboxi, johon voi halutessaan sujauttaa rahaa toiminnan tukemiseksi.

Rakennus ja sen työtilat ovat hulvattoman värikkäitä, kaoottisia ja vähän rähjäisiäkin. Portaikko on maalattu joka kerroksessa erilaiseksi; yhden kerroksen seiniä koristavat villieläimet, toista jättimäiset ihmissilmät. Työtilat ovat erillisiä, mutta kaikki on avonaista tilaa. Studiosta toiseen voi vapaasti kuljeskella ja katsella taiteilijoita työssään. He kuulemma mielellään kertovat taiteestaan kysyjille – itse tosin en rohjennut juttusille. Ja ystävällisesti kaikki kyllä vierailijoita tervehtivätkin. Vaikka taiteilija ei paikalla olisikaan, saa studioon silti mennä katselemaan töitä. Valvontakamerat pitävät huolen, ettei talosta lähdetä taulu kainalossa. Ellei sitten ole maksanut siitä – taidetta on nimittäin myynnissäkin. Osa työtiloista kuuluu pysyvästi tietyille taiteilijoille, mutta osa tiloista on vuokrattavissa lyhyiksi ajoiksi. Paikalla kannattaa siis vierailla useamminkin, sillä uusien taiteilijoiden myötä Rivoli 59 näyttää aina vähän erilaiselta.

Rakennus oli aikoinaan ollut 15 vuotta hylättynä, kunnes vuonna 1999 kolme taiteilijaa valtasi sen. Heidän avukseen tuli muita taiteilijoita, jotka siivosivat ja kunnostivat paikan työtiloiksi. Taiteilijayhteisöä uhkasi häätö moneen otteeseen, kunnes asialle myötämielisen pormestarin avustuksella paikka saatiin lopulta laillisesti heidän käyttöönsä. Pandemian vuoksi paikka oli kiinni seitsemän kuukautta, minkä johdosta yhteisö käynnisti toukokuussa varainkeruukampanjan. Rahaa karttui yli 20 000 euroa, mikä auttoi paikkaa pysymään tolpillaan. Suosittelen lämpimästi käymään paikan päällä. Niin ihastuttavan boheemia tunnelmaa ei uskoisi löytävänsä keskeltä persoonatonta ostoskatua.

www.59rivoli.org

59 Rue de Rivoli

La Samaritainen paluu

Pariisin legendaarinen La Samaritaine -tavaratalo aukesi 16 vuoden kiinniolon jälkeen kesäkuun 23. päivä. Tavaratalon piti aueta jo vuosi sitten, jolloin se täytti 150 vuotta, mutta pandemian johdosta avajaiset siirtyivät eteenpäin. Samaritaine joutui sulkemaan ovensa vuonna 2005, sillä tavaratalon rakenteet olivat osoittautuneet huonokuntoisiksi ja muodostaneet turvallisuusriskin. Tavaratalon korjaukseen ja uudistamiseen menikin hulppeat 500 miljoonaa euroa. Avajaisia oli rummutettu mediassa pitkään ja pari päivää ennen virallisia avajaisia oli paikalle kutsuttu toimittajia ja sosiaalisen median vaikuttajia saamaan ensitunnelmat tavaratalosta ja nostamaan odotusta.

Vuonna 1870 valmistunut rakennus edustaa Art Nouveau – ja Art Deco -tyylisuuntauksia, mutta tavarataloa oli remontin myötä modernisoitu ja laajennettu. Pont Neuf -sillan ja -metroaseman kupeessa sijaitseva tavaratalo oli saanut lasisen uudisrakennuksen kylkeensä Rue de Rivolin puolelle. Menin avajaispäivänä klo 11.00 jälkeen katsomaan minkälainen jono tavarataloon olisi, ja Pont Neufin puolella kiemurtelikin kaksi jonoa. Totesin, etten viimeistä lomapäivääni kuluttaisi jonottamalla sisään tavarataloon, ja lähdin kiertämään rakennusta Rue de Rivolin puolelle. Yllätyksekseni huomasin, ettei Rue de Rivolin puolella ollut jonoja ollenkaan, joten oletan, että Pont Neufin puolella jonottaville oli ”juttu” päästä sisään nimenomaan vanhan rakennuksen puolelta. Livahdin siis sisään ja kävelin suoraan uudisrakennuksen läpi vanhan tavaratalon puolelle. Ja olihan se valtavan hieno! Seiniä koristivat keltasävyiset maalaukset riikinkukkoineen, ja ison portaikon aaltoilevat ja koristellut rautakaiteet henkivät Art Nouveau -tyyliä.

Arkkitehtuuria riittävästi katseltuani aloin tutkia tavaratalon varsinaista tarjontaa. Louboutin, Jimmy Choo, Kenzo, Cartier, Dior, Tiffany & Co, Balenciaga…nopeasti kävi ilmi, että valikoima oli suunnattu rikkaille pariisilaisille ja turisteille. Tämä on herättänyt mediassa kritiikkiä ja pohdintaa, tarviiko Pariisi vielä yhtä ökyrikkaille tarkoitettua luksustavarataloa. La Samaritainessa on myös 12 ravintolaa ja baaria, ja syyskuussa aukeava viiden tähden hotelli.

Tavaratalossa oli iloinen karnevaalitunnelma ja portaikossa avajaisten kunniaksi tanssiesityksiä. Näytti siltä, että suurin osa asiakkaista oli tullut vain katselemaan ja ihmettelemään legendaarista tavarataloa. La Samaritaine onkin käymisen arvoinen paikka jo pelkästään arkkitehtuuriltaan, vaikka ostoksia siellä ei olisikaan varaa tehdä. Tavaratalossa järjestetään opastettuja ranskan- ja englanninkielisiä kierroksia liittyen sen historiaan ja arkkitehtuuriin. Englanninkieliset kierrokset järjestetään lauantaisin klo 14.00, hinta puolentoista tunnin kierrokselle on 15 euroa ja paikan voi varata tavaratalon conciergeriltä. La Samaritaine on auki peräti 364 päivää vuodessa pysyen kiinni vain toukokuun ensimmäisenä päivänä.

Pariisi kesäkuussa 2021

Palasin muutama päivä sitten Pariisiin suuntautuneelta lomareissultani. Edellisen kerran kaupungissa kävin heinäkuussa 2020, kun pandemiatilanne oli Ranskassakin kohtuullisen rauhallinen. Viime kesänä maahan pääsi ilman mitään todistuksia, mutta tällä kertaa vaadittiin negatiivisen koronatestituloksen lisäksi allekirjoitettu paperi, jossa vannottiin ettei koronan oireita ole tai altistumista tapahtunut. Rajamuodollisuudet sujuivat varsin ripeästi eikä mitään tenttausta ollut matkan syistä tai suunnitelmista.

Olin etukäteen lukenut paikallislehdestä, että kaikkien maassa olevien – niin paikallisten kuin turistienkin – kannattaa ladata koronavilkku TousAntiCovid. Sovellusta pitikin käyttää monessa kahvilassa ja ravintolassa, joihin ei päässyt sisään ennen kuin oli skannannut ovella olleen QR-koodin. Mikäli älypuhelinta tai sovellusta ei ollut, niin yhteystiedot piti jättää paperille. Sovellukseen päivittyi myös tiedot uusista tautitapauksista ja rokotettujen määrästä, joten sitä oli kiinnostavaa seurata päivittäin.

Olin tällä kertaa reissussa 11 vuorokautta, joista kuusi ensimmäistä vietin vakkarihotellissani Ibis Avenue de la Républiquessa ja viisi jälkimmäistä saman kadun Le General -hotellissa. Viime kesän matkallani yövyin samassa Ibis-hotellissa, jossa ei silloin huoneita siivottu olenkaan, mikä tuntuu nyt todella erikoiselta. Toimenpidettä perusteltiin sillä, ettei hygieniasyistä huoneeseen saanut tulla kukaan muu kuin asukas. Jos siellä olisi mennyt esimerkiksi wc tukkoon tai vastaavaa, olisi asukas joutunut vaihtamaan huonetta. Tällä kertaa siivouksesta huolehdittiin normaalisti. Molemmissa hotelleissa oli tarjolla buffet-aamiainen, mutta Le Generalissa oli tehty pieniä muokkauksia sen suhteen, esimerkiksi kirsikkatomaatit ja kurkunpätkät oli laitettu pieniin annoskulhoihin. Mutta ne aamiaisleivät! Molemmissa hotelleissa leivät ja patongit olivat ihan normaalisti asukkaiden leikattavissa. Toki niiden päällä oli lautasliina tai muu kangas, jota asiakkaiden olisi pitänyt käyttää. Todistin pariinkin otteeseen, miten joku tarrasi suoraan sormillaan patonkiin kiinni. Tämä on aina ällöttänyt itseäni jo normaaleinakin aikoina, mutta korona-aikana se suorastaan kauhistutti. Sanomattakin on selvää, etten syönyt aamiaisella leipää tai patonkia…

Museoihin ja näyttelyihin piti varata ennakkoon lippu tietylle päivälle ja kellonajalle. Tämän tavan soisin jatkuvan myös jatkossa. Sisälle saattoi päästä myös ilman ennakkovarausta, mikäli kaikki paikat eivät vielä olleet menneet. Mukavan väljää museoissa pääsääntöisesti olikin, lukuun ottamatta Musée Jacquemart-Andréta, jonka Paul Signac -näyttely oli pieni ja ahdas. Henkilökunta ei siellä myöskään valvonut kuinka monta ihmistä yhdessä näyttelysalissa aina oli.

Maskipakko oli viime viikon torstaihin saakka voimassa myös ulkona, mutta sen jälkeen enää sisätiloissa. Pariisilaisten maskikäyttäytyminen jätti kyllä toivomisen varaa, sillä kovin usein maskia pidettiin nenän tai leuan alla. Toki oli niitäkin, joita maskipakko ei kiinnostanut. Erityisen raivostuttavaa tämä oli mm. täydessä metrossa. Mielenkiintoista oli kuitenkin huomata, että maskittomiin ei reagoitu millään tavalla. Suomessa tuntuu, että maskittomia tuijotetaan kiukkuisesti julkisessa liikenteessä (olen myös itse syyllistynyt mulkoiluun), mutta pariisilaiset eivät muiden ihmisten maskien käytöstä tai sen puutteesta piitanneet.

Kahviloissa ja ravintoloissa pöytiä desinfioitiin ahkerasti ja sisätiloissa asiakaspaikoista oli vain osa käytössä. Terasseilla oli usein täpötäyttä, mutta itse menin usein ravintoloiden sisätiloihin pois kuumuudesta ja liikenteen melusta. Monessa ravintoloissa ruokalistat olivat poistuneet ja niiden tilalla pöydissä oli QR-koodi, jonka skannaamalla ruokalistan sai puhelimelleen. Toki ruokalistan sai halutessaan myös fyysisesti käteensä, mikäli älypuhelinta ei ollut.

Koronatestauspisteitä näytti olevan ympäri kaupunkia ja monen apteekin ulkopuolelle oli viritetty pieni teltta, josta sai pikatestin ilmaiseksi. Itse en paikan päällä testiä tehnyt, sillä pääsin Finnairin paluukyytiin rokotetodistuksellani. Myös paluumatkalla rajamuodollisuudet niin Ranskan kuin Suomen päässäkin sujuivat nopeasti. Tätä kirjoittaessani olen edelleen omaehtoisessa karanteenissa, joka toivottavasti päättyy sunnuntaina negatiiviseen koronatestitulokseen.

Turisteja ei Pariisissa vielä paljon ollut, mutta määrä lisääntyi selvästi päivä päivältä. Pariisilaiset sen sijaan olivat liikkeellä sankoin joukoin ottamassa ilon irti elämästä raskaiden ja pitkien koronarajoitusten jälkeen. Öisen ulkonaliikkumiskiellon oli määrä päättyä kesäkuun lopussa, mutta koska koronatapaukset ovat pudonneet ryminällä, poistui ulkonaliikkumiskielto jo tämän viikon maanantaina. Kuten vuosien peruskorjauksen jälkeen ovensa avannut Musée Carnavalet mainoksessaan toteaa: La vie parisienne est de retour.

Pariisilaismuseot toivottavat vieraat taas tervetulleiksi

Aluksi pieni yhteenveto koronarajoitusten purkamisesta. Ranskassa esiteltiin aiemmin tällä viikolla suunnitelma yhteiskunnan avaamiseksi, mikäli koronatilanne pysyy hallinnassa. Toukokuun 19. päivä saavat avautua museot, teatterit, kaikki kaupat sekä kahvilat ja ravintolat, mutta kaksi jälkimmäistä vain terassien osalta. Öinen ulkonaliikkumiskielto siirtyy kahdella tunnilla eteenpäin klo 21.00:een. Kesäkuun 9. päivä eteenpäin ulkona saa olla klo 23.00 saakka, ja ravintolat sekä kahvilat voivat avata sisätilansa. Kesäkuun 30. päivä öisen ulkonaliikkumiskiellon on määrä päättyä kokonaan. Tälläkin hetkellä EU-maista on mahdollista matkustaa Ranskaan kunhan esittää maahan saapuessaan negatiivisen koronatestituloksen. Karanteenia ei vaadita.

Osa museoista on jo ilmoittanut avaavansa ovet heti kun se on mahdollista, ja olen tehnyt pientä kartoitusta siitä, mitä pariisilaismuseoissa voi kesän aikana nähdä.

Musée Maillol avaa ovensa 20.5. Albert Uderzolle omistetulla näyttelyllä. Viime vuonna menehtynyt Uderzo tunnetaan ennen kaikkea Asterixin ja Obelixin luojana, joten näyttely kiinnostaa varmasti monen ikäisiä. Näyttely käy läpi Uderzon uraa kronologisessa järjestyksessä 300 originaaliteoksen myötä. Lipunmyynti näyttelyyn ei ole vielä käynnistynyt. Museon kyljessä on ihastuttava ulkokahvila, jonka hiljaisuudessa ja vehreydessä voi käydä näyttelyn jälkeen hengähtämässä. Museo sijaitsee osoitteessa 61, Rue de Grenelle.

David Bowielle omistettu Bowie Odyssée -näyttely ei ole vielä virallisesti ilmoittanut päivämäärää avautumiselleen, mutta tapahtuman nettisivuilla on jo mahdollista varata lippuja 19.5. lähtien aina näyttelyn päättymiseen 4.7. saakka. Le Palace -teatteriin on kerätty yli 1000 Bowieen liittyvää tavaraa; julisteita, vinyylejä, kirjoja ja jopa artistin syntymätodistus. Viime vuoden alussa muuten ilmoitettiin, että David Bowie saa pian nimeään kantavan kadun Pariisin 13:sta arrondissementista, mutta vielä uudesta kadusta ei ole uutisoitu. Ehkä tämäkin projekti jäi jonnekin pandemian jalkoihin.

Helsingissä päästiin nauttimaan René Magritten teoksista kaksi vuotta sitten Amos Rexin näyttelyssä, ja 19.5. avautuu René Magritte -näyttely Musée de l’Orangeriessa. Pariisin-näyttely keskittyy taiteilijan Renoir-kauteen, eli vuosiin 1941-1947, jolloin taiteilija halusi nähdä elämän valoisamman puolen ja sai inspiraatiota impressionisteilta, mm. Renoirilta. Näyttelyssä nähdäänkin Magritten lisäksi myös mm. Renoirin mestariteoksia. Näyttely kantaa nimeä Magritte / Renoir. Le surréalisme en plein soleil. ja liput siihen tulevat myyntiin 9.5.

Bourse de Commerce on upouusi museo, joka keskittyy näyttelyiden lisäksi François Pinault’n nykytaiteen kokoelmaan. Historiallinen rakennus on kokonaan uudistettu ja muutettu moderniksi näyttelytilaksi, joka sijaitsee ihan kaupungin sydämessä osoitteessa 2 Rue de Viarmes. Uudistuksesta vastasi japanilainen arkkitehti Tadao Ando. Museon nettisivuilta löytyy mielenkiintoisia videopätkiä uudistustöistä ja Designboomin sivuilla on upeita kuvia valmiista museosta. Bourse de Commerce aukeaa 22.5.

Pariisin kaupungin historiaan keskittyvä museo Musée Carnavalet on ollut kiinni yli neljä vuotta uudistustöiden takia, ja museon piti jo viime vuonna aueta yleisölle. Vielä ei ole tiedotettu avajaispäivästä, mutta se tulee olemaan varmasti pian. Museo olikin jo aika tunkkainen ja vanhanaikainen, joten mielenkiinnolla odotan minkälaiseksi se on korjattu neljän vuoden aikana. 1500-luvulla rakennettu ja vuonna 1880 museona avattu Musée Carnavalet sijaitsee keskellä Marais’ta osoitteessa 23, Rue de Sévigné.

Tässä oli muutama taidetärppi kesälle. Saa sitten nähdä kuinka paljon malttaa museoissa aikaansa viettää, kun seuraavan kerran Pariisiin pääsee…