Ei enää jonottelua Notre Damen kellotorneihin

Pariisikin hiipii vähitellen uudelle vuosituhannelle ja tuntien jonotus nähtävyyksille alkaa pian olla historiaa – ainakin tiettyihin kohteisiin. Iloni oli suuri kun huomasin, että puhelimeen on ladattavissa JeFile-niminen applikaatio, jonka kautta voi varata vierailuajan Notre Damen katedraalin kellotorneihin. Enää ei siis tarvitse jonottaa tuntitolkulla, vaan ajan voi varata puhelimella ja paikalle voi saapua juuri kun oma aikaslotti on alkamassa. Applikaatio ei toimi Suomesta käsin, vaan vasta paikan päällä. Joka aamu applikaatioon ilmestyy tietty määrä vapaita aikoja kyseiselle päivälle ja niistä on helppo napata itselleen aika. Ajan voi samalla varata useammallekin henkilölle. Applikaatio muistuttaa lähestyvästä ajasta useampaan otteeseen ja kun oma aika on tullut, tulee applikaatiolta pyyntö siirtyä lyhyeen turvatarkastusjonoon. Siitä pääsy onkin jo lipunmyyntiin, jonka jälkeen alkaa nousu torneihin. Helppoa ja kätevää!

 

Tylsä yllätys ylhäällä oli kuitenkin se, että Eiffel-tornin puoleiselle reunalle oli viritetty niin tiheä verkkoaita, ettei sen läpi pystynyt järjestelmäkameralla kuvaamaan. Kännykkäkameran linssin sentään sai rakoseen työnnettyä niin, ettei aita tullut kuvaan mukaan. Yleisö pääsee kahdelle ulkotasanteelle, josta alempi on kiinnostavampi, koska sieltä pääsee tarkastelemaan lähietäisyydeltä hienoja gargoileja. Ylemmältä tasolta näkee toisaalta vielä kauemmas kaupungin yli.

verkkonotredame
Tyhmä verkko maisemaa pilaamassa

Ylemmällä terassilla ei saa olla kuin viisi minuuttia, mutta alemmalla tasanteella saa viettää noin vartin verran, eli hyvin ehtii valokuvailemaan ja ihastelemaan maisemia. Kokonaisuudessaan visiitti kestää reilut puoli tuntia. Torneihin päästäkseen pitää kiivetä yli 400 rappusta melko kapeaa porraskäytävää pitkin, mikä kannattaa huomioida jos kärsii ahtaan paikan kammosta tai on muuten huonossa hapessa. Muuten annan kyllä ihan ehdottoman suositukseni tälle kohteelle, jonne pääsee nyt näin näppärästi jonottamatta.

Eräänä päivänä Pariisissa ollessani applikaation valikkoon ilmestyi aikoja myös katakombeihin, mutta jostain syystä muina päivinä niitä ei ilmestynyt. Katakombeihin joutuu jonottamaan helposti puolitoista tuntiakin, joten applikaatiovaraus tähänkin kohteeseen on enemmän kuin tervetullut. Eli ehkä ensi kerralla sitten katakombeihin jonottamatta!

xx
Gargoili vahtii kaupunkia
IMG_6186
Ihan ok näköala
Mainokset

Parhaat Pariisi-applikaatiot

Pariisin-matka sujuu tietysti erittäin hyvin ilman applikaatioitakin, mutta on niistä kyllä iloa ja hyötyäkin. Itse tykkään ulkomailla erityisesti kartta-applikaatioista, sillä paperista karttaa kadulla levittelemällä turisti näyttää…noh, turistilta ja siten mahdollisesti myös helpolta kohteelta taskuvarkaiden silmissä. Karttaa sen sijaan voi kännykästä selailla ilman, että kukaan kiinnittää mitään huomiota.

Applikaatioita on moneen lähtöön, mutta tässä kahdeksan omaa suosikkiani Pariisin-matkaa ajatellen.

1. Visit Paris by metro – RATP

Pariisin liikennelaitoksen metroapplikaatio, josta löytyy mm. metrokartta, näppärä reittiopas sekä infoa erilaisista lipuista ja niiden hinnoista. Mukana on myös turistikohteiden esittelyä – plussaa siitä, että nähtävyyksistä on valittu mukaan muitakin kuin kaikki itsestäänselvyydet. Näppärä applikaatio, jos aikoo liikkua pääasiassa metrolla. Ilmainen.

2. RATP

Pariisin liikennelaitoksen erinomainen applikaatio, jossa on hyvä reittiopas, selkeä bussikartta, tiedotteita mahdollisista liikennehäiriöistä, metron, RER-junien, raitiovaunujen ja bussien aikataulut sekä paljon muuta. Ilmainen.

3. My Airport

Pariisin lentokenttien applikaatio. Reaaliaikaista tietoa tulevista ja lähtevistä lennoista, infoa eri tavoista siirtyä lentokentälle, terminaalien kartat ja tietoa ravintoloista ja kaupoista sekä niiden sijainneista. Ilmainen.

4. Citymaps2go

Tämä ei ole pelkästään Pariisiin liittyvä applikaatio, vaan sen kautta voi ladata lukemattomia kaupunkikarttoja eri puolelta maailmaa. Toimii myös offline ja näyttää esimerkiksi reaaliajassa kuinka pitkä kävelymatka kohteeseen vielä on. Lisäksi mukana on paljon ravintolavinkkejä ja tietoa nähtävyyksistä. Maksaa 4,99 euroa.

5. Musée du Louvre

Louvre-museon applikaatio, joka esittelee  museota, sen tiloja ja tärkeimpiä teoksia kuvien ja tekstin avulla. Luonnollisesti mukana on myös tiedot aukioloajoista sekä muuta tietoa vierailua varten. Visuaalisesti erittäin kaunis applikaatio! Ilmainen.

6. Louvre Audio Guide

Louvren applikaatio, jonka avulla voi tehdä ”masterpieces” -kierroksen Louvressa (tai vaikka kotisohvalla!) ja kuulla samalla selostusta museon upeimmista taideteoksista. Tämän lisäksi voi kuunnella esittelyitä yksittäisistä taideteoksista. Tarjolla on myös useampia selostettuja kierroksia, mutta niihin käsiksi päästäkseen pitää maksaa lisää. Tämän perusapplikaation hinta on 1,99 euroa.

7. Paris pastry guide

Oh là là! Jokaisen herkkusuun opas Pariisiin! Itse olen testannut vain ”lite”-versiota, josta löytyy 25 herkkukauppaa esittelyineen, karttoineen ja osoitteineen. Maksamalla 3,99 euroa saa selailtavaksi yli 370:n leivoksia tai muita herkkuja myyvän liikkeen arviot, osoitteet ja maininnan lähimmästä metropysäkistä. ”Lite”-versio on ilmainen, mutta täyden paketin saa siis maksamalla 3,99 euroa. Herkullista.

8. Super Lachaise

Olisipa minulla ollut tämä applikaatio puhelimessani, kun ensimmäistä kertaa menin Père-Lachaisen hautausmaalle ja yritin löytää Jim Morrisonin hautaa! Tämän näppärän oppaan avulla paikoitellen sokkeloisella hautausmaalla suunnistaminen on helppoa ja nopeaa. Applikaatiosta voi hakea hautoja henkilön nimellä tai selata nimiluetteloa. Karttaan voi etukäteen merkitä ne haudat, joilla haluaa käydä ja suunnitella reitin sen mukaan. Ilmainen.

(Niin ja kyllä se Morrisonin hauta lopulta löytyi ilman applikaatiotakin seuraamalla nahkavaatteisiin pukeutuneita, vahvasti meikattuja naisia ruusupuskineen 🙂 )

pariisinkevät 067