Toinen arrondissement – katettuja kauppakujia ja paikallista elämää

Olen aiemmin jostain syystä pitänyt toista arrondissementia tylsänä alueena, jossa ei ole juuri mitään nähtävää. Viimeisimmällä Pariisin-matkallani lähdin kuitenkin paremmin tutustumaan tähän alueeseen ja löysinkin eloisia katuja ja kauniita pikkukujia. Alue rajautuu lännessä ja pohjoisessa Boulevard des Capucinesiin, Boulevard Montmartreen sekä Boulevard Poisonnièreen, idässä Boulevard de Strasbourgiin ja etelässä Rue des Capucinesiin sekä Rue Ètienne-Marceliin.

Ensimmäiseksi alueessa ihastuin Rue Montorgueiliin, joka on hyvin eloisa kävelykatu täynnä kahviloita, ruokakauppoja ja ravintoloita. Ruokakaupoista puhuessani en tarkoita mitään Siwoja, vaan ihania juustokauppoja, suklaapuoteja, liha- ja kalakauppoja ja vihannestoreja, jotka houkuttelevat luokseen kauniilla julkisivuillaan. Katu tuntuu olevan pariisilaisten suosiossa ja paikalliset kansoittavatkin terassit viikonloppuisin ja töiden jälkeen. Kadulla sijaitsee lukuisia ravintoloita, joista kaksi erityisen perinteikästä. Numerossa 38 sijaitsee ravintola, jonka julkisivua koristaa jättimäinen etana. Kyseessä on L’Escargot Montorgueil, joka on pian 200 vuoden ajan tarjoillut etanoita pariisilaisille herkkusuille. Vielä sitäkin vanhempi ravintola sijaitsee numerossa 78: Au Rocher de Cancale perustettiin vuonna 1804.

IMG_0427
Rue Montorgueilin iltapäiväruuhka
montor-1
Juustokauppa, hedelmäkauppa ja leipomo houkuttelevat herkkuostoksille

Rue Montorgueil alkaa ensimmäisestä arrondissementista Les Hallesin luota ja ulottuu Sentier-metroasemalle saakka. Mikäli kadun vilkkaus ja tungos alkaa ahdistaa, kannattaa välillä poiketa lähes autioille mutta sieville sivukujille. Ihastuttavien pikkukatujen joukosta hyppää silmille Rue Saint-Denis, sillä sen tarjonta koostuu lähinnä seksikaupoista ja prostituoiduista.

Pariisi on tunnettu katetuista kauppakujistaan (le passage couvert), joita löytyy erityisesti toisesta arrondissementista. Tunnetuin ja ehkä myös kaunein näistä on vuonna 1823 avattu Galerie Viviènne, jota koristavat upeat mosaiikkilattiat ja koristeellinen lasikatto. Kauppakujalla on muutamia ravintoloita ja kahviloita, vaateputiikkeja ja sympaattinen kirjakauppa. Mikään varsinainen shoppailukohde kauppakuja ei ole, mutta kaunis kuin koru ja siksi ehdottomasti käymisen arvoinen. Toisessa arrondissementissa sijaitsevat myös mm. Passage du Grand Cerf, lelukauppoihin erikoistunut Passage des Princes ja Galerie Saint-Marc. Kaikki kauniita upeine lattioineen ja lasikattoineen. Vaikka alla olevissa kuvissa kauppakujilla ei näytä olevan minkäänlaista elämää, on totuus toisenlainen. Kävin valokuvaamassa kujat aikaisin aamulla, jolloin kaupat ja useimmat kahvilatkin olivat vielä kiinni. Yleensä kujilla riittää vilskettä ja elämää!

vivienne-2
Galerie Vivienne aamulla ennen kauppojen aukeamista
passage
Passage des Princes lelukauppoineen
amimarco-1
Passage des Panoramas

Mitä lähemmäs oopperataloa ja Place Vendômea mennään, sitä kalliimmaksi tulevat alueen kahvilat ja putiikit. Näillä seuduilla erinomainen kahvilavalinta onkin osoitteessa 3 Boulevard des Capucines sijaitseva Starbucks, jossa saa hyvän kahvin lisäksi nauttia upeasta ja loistokkaasta interiööristä, mitä ei yleensä tähän kahvilaketjuun liitetä. Kohtuuhintaisia ravintoloita ja kahviloita sekä kiinnostavia vaateputiikkeja löytyy myös Rue Étienne-Marcelin varrelta.

Summa summarum, lähde rohkeasti tutkimaan myös toista arrondissementia. Kulje Rue Montorgueil päästä päähän, piipahda sen sivukaduilla (mm. ihastuttavalla Rue Tiquetonnella), shoppaile Rue Étienne-Marcelilla ja istahda Galerie Viviennen kahvilaan lepuuttamaan jalkojasi.

montor-3
Rue Tiquetonne

 

 

 

Mainokset

8. arrondissement – Champs-Élysées’n luksusliikkeistä Madeleinen kirkkoon

Esittelen tällä kertaa kahdeksatta arrondissementia Seinen oikealla rannalla. Aluetta rajaavat etelässä Seine, lännessä Avenue Marceau, pohjoisessa Boulevard de Courcelles ja Boulevard des Batignolles sekä idässä Rue d’Amsterdam.

Aluetta halkoo maailmankuulu bulevardi Champs-Élysées, joka monelle – varsinkin ensikertalaiselle Pariisissa – on ehdoton käyntikohde. Itse pidän Champs-Élysées’tä ruuhkaisena, kalliina ja taskuvarkaita kuhisevana paikkana. Myönnän kyllä, että jouluvalaistuksessa bulevardi on hieno ja sen päässä sijaitsevalta Riemukaarelta on komeat näkymät Eiffel-tornille ja kaupungin yli. Ruuhkiinkin on tullut helpotusta sen jälkeen, kun Pariisin pormestari Anne Hidalgo määräsi kadun suljettavaksi autoilta joka kuun ensimmäisenä sunnuntaina. En kuitenkaan lähtisi Champs-Élysees’lle aikaa viettämään, kauppoja tutkimaan tai kahviloissa istuskelemaan, sillä Pariisissa on paljon viehättävimpiäkin ostoskatuja. Aasialaiset ja amerikkalaiset turistit kyllä tuntuvat bulevardilla viihtyvän ja onhan siellä toki paljon luksusliikkeitä, joissa ylimääräisestä rahasta pääsee helposti eroon.

Muutaman askeleen päässä Champs-Élysées’ltä sijaitsee kaksi hienoa näyttelytilaa; Grand Palais ja Petit Palais. Grand Palais’ssa menee aina toinen toistaan vaikuttavampia näyttelyitä ja vuonna 1900 valmistunut rakennus on jo itsessäänkin näkemisen arvoinen. Grand Palais toimii näyttämönä myös Pariisin muotiviikoilla ja tälläkin viikolla nähtiin Karl Lagerfeldin luotsaama Chanel-näytös sen lasikupolien alla. Tien toisella puolella sijaitsee Petit Palais, joka rakennettiin niinikään Pariisin maailmannäyttelyä varten vuonna 1900. Petit Palais toimii museona ja sen sisäpihalla on myös viehättävä kahvila. Parhaillaan museossa menee mm. Oscar Wilde –näyttely. Grand Palais’n näyttelyihin olen aina ostanut lipun netistä etukäteen, jolloin olen välttynyt pahimmilta jonoilta. Petit Palais’n näyttelyihin olen sen sijaan kävellyt suoraan sisään. Veikkaan kuitenkin, että Petit Palais’n Oscar Wilde -näyttely tulee olemaan niin suosittu, että lippu kannattaa ostaa etukäteen.

Jos kaipaat luonnon äärelle, niin alueelta löytyy myös todella viehättävä puisto. Aivan 8:nnen arrondissementin pohjoislaidalla sijaitseva Parc Monceau on pienehkö, kaunis puisto, josta löytyy lampia, patsaita ja kukkaistutuksia. Ja aamuisin salskeat palomiehet käyvät siellä lenkillä, joten monenlaista silmänruokaa on tarjolla…

pariisitoukokuu-370
Parc Monceau
pariisitoukokuu-391
Parc Monceau

Jos haluat kirkkoon hiljentymään, niin sekin on mahdollista ja vieläpä aika komeissa puitteissa. Place de la Concorden lähellä kohoaa ylväänä Église de la Madeleine, joka muistuttaa pikemminkin kreikkalaista temppeliä kuin kirkkoa. Kirkossa järjestetään silloin tällöin klassisen musiikin konsertteja, joista osa on ilmaisia ja osa maksullisia. Lisää infoa konserteista löytyy kirkon nettisivuilta.  Olen itse käynyt siellä kerran konsertissa ja voin kyllä lämpimästi suositella tällaistakin kirkkotapahtumaa.

Tällä viikolla kahdeksas arrondissement on ollut tapetilla kansainvälisesti, kun tosi-tv-tähti Kim Kardashian ryöstettiin alueella sijaitsevassa luksusasunnossaan, joka sijaitsee kivenheiton päässä Madeleine-kirkosta. Ikävää tietysti ennen kaikkea ryöstön uhrille, mutta myös Pariisille, joka muutenkin kamppailee saadakseen turistit palaamaan kaupunkiin.

pariisitoukokuu-405

 

 

Pariisin paras kaupunginosa

Arrondissementien esittelyvuorossa on tällä kertaa Marais’n pohjoispuoli, eli kolmas arrondissement. Asuin alueella ensimmäistä kertaa heinäkuun matkallani ja ihastuin siihen ikihyviksi. Ja kyllä, olen valmis julistamaan sen Pariisin parhaimmaksi kaupunginosaksi! Aluetta rajaavat Boulevard Saint-Martin pohjoisessa, Rue Rambuteau ja Rue des Francs Bourgeois etelässä, Boulevard de Strasbourg lännessä sekä Boulevard du Temple ja Boulevard Beaumarchais idässä.

Kolmas arrondissement on hurmaavan pariisilaista aluetta hieman turistivirtojen ulottumattomissa. Alueella ei ole mitään maailmankuulua nähtävyyttä, mutta siellä on erinomainen mahdollisuus seurata paikallisten elämää ilman, että turistiryhmät pyörivät edessä selfiekeppien kanssa.

 

DSC_1070

DSC_1082

Marais’n koilliskulmassa sijaitsee Place de la République. Tälle aukiolle pariisilaiset kokoontuvat osoittamaan mieltään, mutta sinne on ollut viimeisen vuoden aikana tapana kokoontua myös hiljentymään Pariisia kohdanneiden terrori-iskujen jälkeen. Aukion keskellä olevasta Marianne-patsaasta onkin tullut alttari, jossa on iskuissa menehtyneiden kuvia, kynttilöitä, kirjeitä ja lehtileikkeitä. Tänä kesänä kuitenkin ilmoitettiin, että patsas puhdistetaan ja kaikki muistomerkit siirretään pois. Kieltämättä mikään kaunis näky patsas ei viime aikoina olekaan ollut.

Kolmannessa arrondissementissa on myös muutama kiinnostava museo; taannoin uudelleen avattu, upea Picasso-museo, kaupungin historiaa esittelevä Musée Carnavalet ja tiedemuseo Musée des Arts et Métiers. Shoppailunhaluisten kannattaa suunata Rue des Francs Bourgeois’lle, josta löytyy paljon kivoja putiikkeja ja mm. japanilainen Uniqlo. Toinen vilkas katu on Rue Vielle de Temple, jonka varrella on paljon pieniä kuppiloita ja kahviloita. Katu päättyy neljännen arrondissementin puolelle viehättäviin juutalaiskortteleihin, joten se kannattaa kulkea vaikka päästä päähän.

DSC_0391

Tässä muutama ravintolavinkki alueelle:

Wild And The Moon on trendikäs, rento paikka, joka tarjoilee pääasiassa luomukasvisruokaa. Myynnissä on myös smoothieita ja mehuja – valikoimasta löytyy mm. mehu nimeltään Better Than Botox (en ole kokeillut)! Tämän kahvila-ravintolan  löytää osoitteesta 55 Rue Charlot.

Rue Charlotia kun kävelee pari korttelia eteenpäin numeroon 30, löytää pienen kivan mehubaari-ravintolan nimeltään Health Inside. Lounasaikaan sieltä saa salaatteja ja mukaan voi napata herkullisen mehun.

Nurkan takana Wild And The Moonista on pieni ravintola nimeltään Café Pinson, jonka ruokalista painottuu luomukasvisruokaan. Se on niinikään nuorekas ja rento paikka. Osoite on 6 Rue du Forez.

Marché des Énfants Rouges on Pariisin vanhin, 1600-luvulta peräisin oleva, katettu tori. Tänä päivänä siellä voi ruokaostosten teon lomassa syödä lounasta, sillä torin laidalla on muutamia kivoja kuppiloita, mm. Au Coin Bio. Tori löytyy osoitteesta 39 Rue de Bretagne.

Rue de Bretagnen varrelta löytyy paljon muutakin houkuttelevaa; useita kivannäköisiä ravintoloita, kahviloita, leipomo, luomuruokakauppa, valokuvakauppa ja kirjakauppa, joten siltä kadulta ei välttämättä tarvitse poistua lainkaan – kaikki tarpeellinen löytyy. 🙂

Itse olen menettänyt sydämeni tälle Pariisin kolmannelle arrondissementille ja lämpimästi voin suositella siihen tutustumista. Mutta ei kerrota ihan kaikille kuinka ihana paikka se on… 🙂

DSC_0350

DSC_0357

 

 

 

 

 

 

 

1. arrondissement – historian siipien havinaa

Pariisin ensimmäinen arrondissement on suorakaiteen muotoinen alue, jota kehystää lännessä Rue Saint Florentin, pohjoisessa Rue des Capucines ja Rue Étienne Marcel sekä idässä Boulevard de Sébastopol. Etelässä aluetta rajaa Seine ja siihen kuuluu myös Île de la Citén länsiosa. Alue on yksi Pariisin vanhimmista ja pitää sisällään kaupungin merkittävimpiä turistikohteita. Se on melko pieni, joten matkailija saa sen hyvin haltuunsa kävelemällä.

Tärkein ensimmäisen arrondissementin turistikohteista on maailman tunnetuin museo Louvre. Museon sisältä löytyy tietysti tuhansia taideaarteita, mutta se on myös ulkopuolelta kiinnostava. Rakennus on entinen kuninkaallinen palatsi ja sen sisäpihalla olevat modernit lasipyramidit vuodelta 1989 muodostavat mielenkiintoisen vastakohdan museorakennukselle, jota alettiin rakentaa vuonna 1190. Alunperin linnoitukseksi tarkoitettu rakennus muutettiin 1500-luvulla palatsiksi ja vuonna 1793 museoksi.

Pariisi2016 559
Louvre ja sen pyramidit

Louvren kyljessä levittäytyy Tuileries’n puutarha, jota koristaa kauniiden kukkaistutusten ja suihkulähteiden lisäksi näyttävät patsaat. Puutarhan länsireunasta löytyy kaksi mielenkiintoista museota: Orangerie ja Jeu de Paume. Orangerie-museo tunnetaan ennen kaikkea Claude Monet’n monumentaalisen kokoisista lumme-maalauksista. Jeu de Paume on hieman tuntemattomampi museo, mutta siellä menee usein erittäin mielenkiintoisia valokuvanäyttelyitä.

Toinen historiallisesti merkittävä rakennus ensimmäisessä arrondissementissa on vuonna 1639 valmistunut Palais Royal, joka alun perin tunnettiin nimellä Palais-Cardinal. Tänä päivänä Palais Royal pitää sisällään mm. Ranskan kansalliskirjaston ja La Comédie-Francaise -teatterin. Matkailijan kannalta kiinnostavinta Palai Royalissa on kenties sen viehättävä puutarha, joka on niin rauhallinen ja seesteinen, ettei sen uskoisi sijaitsevan Pariisin ydinkeskustassa. Puutarhan yhteydessä on ranskalaisen kuvanveistäjän Daniel Burenin suunnittelema Les Deux Plateaux -taideteos, joka herätti kiivasta vastustusta valmistuttuaan vuonna 1986. Moderni tilateos käsittää mustavalkoisia, eri korkuisia pylväitä, joiden katsottiin olevan täysin epäsopivia historiallisen rakennuksen yhteydessä. Taideteoksesta on kuitenkin tullut suosittu turistien keskuudessa sen valokuvauksellisuuden takia ja myös lapset rakastavat pylväitä, joiden taakse voi piiloutua ja päällä pomppia. Teos on osoittautunut kalliiksi ylläpitää, mikä ei ole ainakaan vähentänyt pariisilaisten ylenkatsetta teosta kohtaan.

pariisitoukokuu 088
Les Deux Plateaux

Ensimmäisessä arrondissementissa kulkee kaksi merkittävää ostoskatua; Rue Saint-Honoré ja Rue de Rivoli. Rue Saint-Honorélla ostosten tekemiseen pitää varautua paksulla lompakolla, kun taas Rue de Rivoli sopii pienemmällä budjetilla matkustaville. Rue Saint-Honorélta löytyy mielestäni yksi kaupungin viehättävimmistä putiikeista, nimittäin hotelli Costesin yhteydessä oleva Roses Costes -ruusukauppa. En ole eläessäni nähnyt niin upeita ja isoja ruusuja! Löysin Youtubesta kaupasta tehdyn ihanan, tunnelmallisen videon:

Shoppailla voi myös juuri miljardin euron kasvojenkohotuksen saaneessa Les Halles -ostoskeskuksessa. Ostoskeskus tunnettiin aiemmin lähinnä sen liepeillä norkoilevista huumediilereistä ja taskuvarkaista, mutta uudistusten myötä sen imagon toivotaan kohenevan. Omasta mielestäni ostoskeskuksen suurin ongelma on sen sijainti maan alla, jolloin auringonvaloa ei sisään pääse ja paikka tuntuu valtavasta koostaan huolimatta ahtaalta.

Asuin itse ensimmäisessä arrondissementissa viikon verran toukokuussa. Asuntoni sijaitsi Rue Bertin Poiréella, Rue de Rivolin ja Seinen välissä. Poikkikatu oli miellyttävän hiljainen, eikä Seinen varrelta kuuluva liikenteen melukaan suuremmin häirinnyt. Sijanti oli loistava, sillä moneen paikkaan pääsi kävellen ja toisaalta lukuisia metroasemia oli vain muutaman minuutin kävelymatkan päässä. Baarielämää alueella ei juurikaan ole, mutta toisaalta esimerkiksi Marais’n baarit ja ravintolat ovat hyvin lyhyen matkan päässä. Ja toki ensimmäisessäkin arrondissementissa on omat korttelikuppilansa, eli kovin kauas ei Pariisissa tarvitse koskaan ruoan ja juoman perässä kulkea.

Lopuksi on pakko mainita vielä Place Dauphine, joka on ihastuttava, pieni aukio île de la Citén länsikärjessä, vain muutaman askeleen päässä Pont Neufilta. Tätä kenties Pariisin kauneinta pikku aukiota koristavat kastanjapuut ja sen reunalla on viehättäviä ravintoloita ja viinibaareja. Kauniina kesäpäivänä paikallisten näkee pelaavan aukiolla petankkia ja aamuisin ulkoiluttavan koiriaan, mutta muuten tunnelma aukiolla on miellyttävän rauhallinen. Se on hieman piilossa, joten ehkä siksi turistilaumat eivät sitä – onneksi – ole löytäneet.

pariisitoukokuu 249
Place Dauphine

 

 

Rue Mouffetard

Pariisin-kävijälle tulee varmasti tutuksi kaupungin värikkäät ja eloisat torit. Viidennestä arrondissementista löytyy kokonainen katu, jolla pääsee nauttimaan torifiiliksestä; nimittäin Rue Mouffetard. Kuten muutkin torit, on Rue Mouffetard’kin parhaimmillaan heti aamupäivällä ja varsinkin viikonloppuisin, kun paikalliset tulevat pitkän ostoslistan kanssa hankkimaan herkkuja ruokapöytään. Rue Mouffetard ei ole kovin pitkä, mutta sille mahtuu monenmoista liikettä: liha- ja kalakauppoja, leipomoita, suklaaputiikkeja, viinikauppoja, juustoon erikoistuneita liikkeitä, vihannes- ja hedelmätoreja sekä kahviloita. Paikalle kannattaa tulla aamulla, ihastella valikoimaa rauhassa ja sitten lyöttäytyä kahvilan terassille katselemaan pariisilaisten ostostentekoa. Rue Mouffetardille pääsee parhaiten metrolinjalla numero seitsemän ja pois kannattaa hypätä joko Place Mongen tai Censier Daubentonin asemalla. Samalla reissulla voi näppärästi poiketa ihastelemassa kasvitieteellistä puutarhaa (Jardin des Plantes) ja Arabimaailman instituuttia (Institut de Monde Arabe), jonka kattoterassilta aukeaa hieno näköala Notre-Damelle. Pieni kuvakollaasi Rue Mouffetardilta, olkaa hyvä:

pariisitoukokuu 503
Jokaisella eläkeikäisellä pariisilaisrouvalla tuntuu olevan tuollainen kuvan oikeassa reunassa oleva, perässä vedettävä kauppakassi. Siihen mahtuu juustonkimpale jos toinenkin.
Pariisi2016 306
Nicolas – viinikauppa 
pariisitoukokuu 492
Tältä tiskiltä ne terveelliset herkut
pariisitoukokuu 495
Ensin kalanvonkale kauppakassiin, sitten pullo viiniä
pariisitoukokuu 499
À la vôtre ! 
pariisitoukokuu 493
Sympaattinen kahvila keskellä Rue Mouffetardia. 
Pariisi2016 313
Maistuisiko kiekko juustoa?
Pariisi2016 314
Tämä kuva on viime vuodenvaihteesta, siksi joulukoristeet. Asiakas oli ilmeisesti jättänyt ostoksensa liikkeeseen ja myyjä tuli ovelle huhuilemaan perään. 

7. arrondissement – paljon muutakin kuin Eiffel-torni

Arrondissementien esittelyvuorossa on tällä kertaa vasemman rannan hienostunut seitsemäs arrondissement, jonka tärkein nähtävyys on Eiffel-torni, La Grande Dame. Alue tarjoaa kuitenkin paljon muutakin nähtävää kuin tuon upean, jo 127-vuotiaan rautarouvan. Itseäni kiehtovat alueen kapeat kadut suklaa- ja viinikauppoineen, pikku putiikkeineen ja leipomoineen. Esimerkkinä voi ottaa vaikka Rue Clerin, joka on hyvin vaikea kulkea päästä päähän poikkeamatta johonkin kadun houkuttelevista kahviloista tai herkkuliikkeistä!

Seitsemännessä arrondissementissa voi ihailla yhtä Pariisin hienoimmista Art Nouveau -rakennuksista. Osoitteessa 29 Avenue Rapp sijaitseva talo on huikean näköinen eksoottisine ovineen ja yksityiskohtineen. Vuonna 1901 valmistunut talo on ranskalaisen arkkitehdin Jules Lavirotten käsialaa ja ehdottomasti näkemisen arvoinen. Lähistöltä löytyy paljon muitakin upeita rakennuksia, joten kannattaa pitää silmät auki ja ihastella muutakin kuin yläpuolella kohoavaa Eiffel-tornia.

Pariisi13
29 Avenue Rapp

1600-luvulta peräisin oleva Hôtel des Invalides puolestaan on komea rakennuskompleksi, johon kuuluu mm. Ranskan sotahistoriaan liittyviä museoita, kirkko ja veteraanikoti. Vaikka sotahistoria ja aseet eivät kiinnostaisi, kannattaa ainakin kirkossa piipahtaa, sillä siellä lepää varsin komeassa paikassa Napoleon Bonaparte. Lyhyen matkan päässä Hôtel des Invalidesista sijaitsee viime vuonna remontin jälkeen avautunut Rodin-museo. Museon yhteydessä on fantastinen patsaspuisto, jossa teokset pääsevät erityisen hienosti oikeuksiinsa.

Muita mainitsemisen arvoisia museoita alueella ovat Musée d’Orsay ja Musée du quai Branly. Orsayn museossa on hienon taidekokoelman lisäksi houkutteleva museokirjakauppa sekä komeat näkymät Sacré Coeurin suuntaan. Musée du quai Branly on moderni antropologinen museo, joka varmasti kiinnostaa aikuisten lisäksi myös koululaisia. Museon Seinen puoleisella sivustalla on muuten Patrick Blancin suunnittelema hieno viherseinä, mur végétal. 

torstaitaas 022
Mur végétal

Seitsemännessä arrondissementista löytyy myös kuuluisa tavaratalo, jo vuonna 1852 avattu Le Bon Marché. Ylellinen tavaratalo yllättää välillä tapahtumillaan: pari viikkoa sitten kirjaosastolla nimikirjoituksia jakoi laulaja-näyttelijä-ikuinen kauhukakara Grace Jones! Vuoden alussa tavaratalo puolestaan toimi tilana kiinalaistaiteilija ja -aktivisti Ai Weiwein ”Er Xi” -nimiselle näyttelylle. Ai Weiwei totesi näyttelyn avajaisissa tammikuussa ajankohtaan sopivasti: ”Art is always the best way for healing”. Vaikka ei shoppailu kiinnostaisikaan, kannattaa siis joka tapauksessa seurata mitä kiinnostavia tapahtumia tavaratalossa järjestetään. Le Bon Marché löytyy niin Facebookista, Twitteristä kuin Instagramistakin.

Vaikka kyseessä on todella komea alue, niin asumiseen seitsemäs arrondissement on ehkä hieman tylsä ja vähän huonommastakin hotellista joutuu maksamaan maltaita pelkän Eiffel-tornin läheisyyden takia. Alueelle pääsee joka tapauksessa näppärästi metrolla, joten itse asun mieluummin vähän eläväisemmissä kortteleissa.

Pari sanaa Eiffel-tornista vielä. Suosittu kokoontumispaikka Eiffel-tornin iltavalaistuksen ihastelemista varten on tornin edessä avautuva Champ de Mars -aukio. Vielä tätäkin suositumpi paikka on vastapäätä Seinen toisella rannalla sijaitseva Trocadéro-aukio. Kun Eiffel-tornin valoshow tasatunnein alkaa, kuuluu Trocadéron aukiolla silloin kollektiivinen huokaus 🙂 . Itselläni on kuitenkin ihan oma suosikkipaikka ihastella tornia. Lähestyn Eiffeliä Alma Marceau -metropysäkiltä Avenue de New Yorkia pitkin kävellen. Passerelly Debilly -nimisellä sillalla saa Eiffel-tornia ihastella rauhassa, näkymät ovat upeat eikä muita turisteja tai rihkamakauppiaita ole kuin nimeksi. Suosittelen!

Eiffelviimeinen 013

Kuudennen arrondissementin kuuluisat kahvilat

Tällä kertaa esittelyvuorossa on Seinen vasemmalla rannalla sijaitseva kuudes arrondissement. Eloisa kaupunginosa tunnetaan erityisesti kahviloistaan, gallerioistaan ja upeasta Luxembourgin puistostaan.

Kuudennessa arrondissementissa sijaitsee Pariisin vanhin, vuonna 1686 avattu kahvila-ravintola Café Procope. Siitä muodostui kirjailijoiden ja filosofien kantapaikka, ja mm. Voltaire, Jean-Jacques Rousseau, Victor Hugo ja Honore de Balzac olivat kahvilan vakiokasvoja. Historiallisesta tunnelmasta voi käydä nauttimassa osoitteessa 13 Rue de l’Ancienne Comédie ja pöydän voi varata näppärästi netistä tämän linkin kautta. Kaksi muuta mainitsemisen arvoista kahvilaa alueella ovat Les Deux Magots ja Café de Flore, jotka molemmat ovat toimineet Pariisin kirjallisen piirin ja taiteilijoiden kantapaikkoina. Mm. Ernest Hemingway, Pablo Picasso, Simone de Beauvoir, Albert Camus ja James Joyce olivat kahviloiden kanta-asiakkaita. Tänä päivänä kahvilat ovat ylihinnoiteltuja, mutta suosittuja näyttäytymispaikkoja Boulevard Saint-Germainin varrella.

Osoitteessa 21 Rue Bonaparte sijaitsee kaunis – ja kallis – Ladurée-kahvila, joka tunnetaan ennen kaikkea herkullisista macaron-leivoksistaan. Mikäli turistien paljous ei häiritse, kannattaa täällä ehdottomasti piipahtaa. Kahvilan sisutus on ylellinen ja palvelu hyvin ystävällistä. Leivosten ja kahvin piristämänä voi sitten kulkea samaa katua alaspäin Rue du Four -kadun kulmaan saakka, sillä sieltä löytyy Citypharma -apteekki. Ja mitä kiinnostavaa apteekissa sitten on? No aivan huimaava kosmetiikkavalikoima kaupungin parhailla hinnoilla! Kaikki tuntuvat tietävän tämän, joten varaudu tungokseen ja pitkiin kassajonoihin…

Kuudennen arrondissementin sydän on ihastuttava Luxembourgin puisto. Avara puisto on suosittu niin turistien kuin paikallistenkin keskuudessa ja erityisesti viikonloppuisin ihmiset viettävät puistossa aikaa istuskellen, lenkkeillen, flaneeraten tai lasten kanssa leikkien. Tunnelma arvokkaassa puistossa on kuitenkin hillitty eikä siellä näe juoppoja tai muuta epämääräistä porukkaa. Puisto tunnetaan hienojen kukkaistutusten lisäksi yli sadasta patsaastaan, jotka esittävät Ranskan kuningattaria ja muita merkkihenkilöitä. Siellä sijaitsee myös näkemisen arvoinen Médicin suihkulähde. Puistoon saapuessa kannattaa muuten varoa kävelemästä lenkkeilijöiden eteen, jotka kiertävät puiston reunoja!

Kuudes arrondissement on helposti saavutettavissa myös lentokenttäjunalla RER-B, mikäli sieltä haluaa katsoa itselleen hotellia. Alue on kaikin puolin viehättävä kahviloineen ja lukuisine pikku gallerioineen, joten täällä kannattaa kuljeskella ajan kanssa.

jardin
Médicin suihkulähde Luxembourgin puistossa