Suklaamessuista pop-taiteeseen – syksyn 2017 tapahtumatärpit

Pariisilaiset palasivat lomilta syyskuun alussa ja kaupunki on alkanut sykkiä jälleen. Vaikka Pariisin turistisesonki on kesällä kiihkeimmillään, on kirpeän aurinkoinen syksy mielestäni aivan erinomaista aikaa matkustaa kaupunkiin. Ei pelkästään kivojen kelien puolesta, vaan myös tapahtumien, joita kaupunki on pullollaan. Tässä pieni katsaus tulevan syksyn tapahtumatarjontaan Pariisissa.

Huomasin viime viikolla, että Pariisin vanhaan oopperataloon, Palais Garnieriin, järjestetään after-hours -kierroksia, mikä tarkoittaa, että oopperan sulkeuduttua klo 17 muulta yleisöltä, pääsee rakennukseen tutustumaan pienessä ryhmässä. Kierroksen asiakasarviot olivat hyvin positiivisia, joten varasin itselleni paikan marraskuulle, jolloin taas Pariisissa olen. Opastettuja kierroksia järjestetään kerran viikossa lauantaisin ja puolentoista tunnin kierros maksaa 19,50 euroa. Hinta on mielestäni ihan kohtuullinen ottaen huomioon, että tavallinen lippu oopperaan maksaa 12 euroa. Nyt ei tietenkään puhuta oopperan esityksistä, vain ainostaan sisäänpääsystä rakennukseen. Ja rakennus todellakin on käymisen arvoinen! Olen käynyt oopperatalossa muutaman kerran ja talon yltäkylläiset koristelut, kimaltelevat kristallilamput, kattofreskot ja samettiverhoilut hivelevät silmää joka kerta. Lisätietoa after-hours -kierroksista löytyy tämän linkin kautta.

Yksi syksyn mielenkiintoisimmista näyttelyistä avautuu Grand Palais’ssa 21.9. Jo edesmennut amerikkalaisvalokuvaaja Irving Penn muistetaan dramaattisten muotikuviensa lisäksi erityisesti Pablo Picasso-, Audrey Hepburn- ja Alfred Hitchcock -potreteistaan. Retrospektiivi näyttely käsittää 240 valokuvaa, se menee tammikuun 29. päivään saakka ja liput maksavat 13 euroa. Tämä näyttelyn aion ehdottomasti käydä itse katsomassa.

Myös toinen kiinnostava näyttely menee Grand Palais’ssa tänä syksynä. Lokakuun 10. päivä aukeaa Gauguin l’alchimiste -niminen näyttely, joka esittelee Paul Gauguinin käyttämiä maalaustekniikoita ja artistin luovaa prosessia. Esillä on yli 200 teosta, mm. maalauksia, keramiikkaa, veistoksia ja piirustuksia. Tähän näyttelyyn lipun saa 14 eurolla ja teoksia voi käydä ihastelemassa tammikuun 22. päivään asti.

Suklaan rakastajille on tiedossa kissanpäivät 28.10. kun Porte de Versailles’n messukeskuksessa pyörähtää käyntiin suklaamessut, Salon du Chocolat. Yli 500 näytteilleasettajaa 60 maasta, suklaan valmistusta, työpajoja, muotinäytös (suklaasta valmistettuja vaatteita!), suklaaveistoksia, tapahtumia lapsille, maistiaisia…no niin, nyt karkkihammasta alkoi kolottaa 😀 Messut kestävät viisi päivää ja yhden päivän lippu maksaa 14 euroa. Lisätietoa messuista löytyy tapahtuman nettisivuilta.

Pop-taiteesta kiinnostuneiden kannattaa suunnata Musée Mailloliin syyskuun 22. päivästä eteenpäin. Pop Art – Icons That Matter -näyttely keskittyy 1960 – 1970 -lukujen pop-taiteeseen ja esillä on teoksia tunnetuilta taiteilijoilta kuten Roy Lichtenstein, Jasper Johns, Robert Rauschenberg, Claes Oldenburg ja tietysti myös Andy Warhol. Musée Maillol on itselleni entuudestaan tuntematon museo, joten siinäkin mielessä visiitti kiinnostaa itseäni. Museo sijaitsee seitsemännessä arrondissementissa osoitteessa 61, Rue de Grenelle. Lippu näyttelyyn maksaa 13 euroa ja pop-taidetta on esillä aina tammikuun 21. päivään saakka.

Arabimaailman instituutissa on 13.9.-12.11. valokuvanäyttely, joka esittelee arabimaailmaa nykyajan valokuvaajien silmin. Esillä on noin 50 taiteilijan töitä painopisteen ollessa tunisialaisten ja algerialaisten valokuvaajien teoksissa. Arabimaailman insituutissa kannattaa muutenkin käydä, sillä moderni rakennus on hieno, siellä on mukava kahvila ja kattoterassilta avautuvat hulppeat näkymät yli Seinen. Rakennukseen on vapaa pääsy, mutta näyttelylippu kustantaa 13 euroa.

Jos olet Pariisissa lokakuun 7. päivä, niin älä missaa Nuit Blanche -tapahtumaa. Nykytaidetta esittelevä tapahtuma levittäytyy kyseisenä lauantaina kaupungin kaduille taideinstallaatioiden, valo- ja ääniesitysten, tanssin, performanssien ja katutaiteen merkeissä. Julkinen liikenne toimii läpi yön ja iloinen karnevaalitunnelma kaupungin kaduilla on taattu.

Kiinnostavatko keikat? Pariisissa esiintyvät tänä syksynä mm. Ennio Morricone, Nick Cave, Lady Gaga, Airbourne, Marilyn Manson, Depeche Mode, Jamiroquai, Alice Cooper, Queens Of The Stone Age, The Rolling Stones – ihan nyt vain muutamia mainitakseni. Ja jos haluaa käydä heiluttamassa Suomen lippua, niin esimerkiksi Steve’n’Seagulls, The Rasmus ja Brother Firetribe esiintyvät Pariisissa syksyn aikana. Festarikausi jatkuu Pariisissa pitkään, sillä marraskuun alussa järjestetään indie-popiin keskittyvä Pitchfork Music Festival Paris, onneksi sentään sisätiloissa. Lisätietoa kaupungissa järjestettävistä keikoista löytyy Pollstarin sivuilta.

Tässä olivat omat suosikkini lähikuukausien tapahtumista. Eiköhän pieni matka Pariisiin olisi siis syksylläkin ihan paikallaan?

nana11
Niki de Saint Phalle: Nana Danseuse
Advertisement

Kesän 2017 kulttuuritärpit

Pariisissa lämpötilat huitelevat jo kesäisissä lukemissa ja kesäkausi tuo tullessaan piknik-kelien lisäksi myös paljon mielenkiintoisia, uusia näyttelyitä. Kokosin tähän niistä osan.

Jos olet kiinnostunut muodista, niin heinäkuussa Pariisissa on luvassa herkkua! Les Arts et Décoratifs -museossa aukeaa 5.7. nimittäin näyttely, joka juhlistaa Diorin muotitalon 70-vuotista taivalta. Näyttely tulee käsittämään yli 300 vaatetta ja siitä tulee epäilemättä loppuvuoden suurtapaus muotia rakastavassa Pariisissa. Esillä on mm. Monacon ruhtinatar Gracen ja prinsessa Dianan käyttämiä iltapukuja sekä nykypäivän julkkisten päältä tuttuja luomuksia. Näyttely menee museossa 7.1.2018 saakka. Liput kannattaa ehdottomasti ostaa etukäteen museon nettisivujen kautta. Nettisivut ovat myös englanniksi, mutta lipunostolinkki valitettavasti vain ranskaksi.

Ja jos olet kiinnostunut muodista niin saatat tykätä myös tällä viikolla avautuvasta korunäyttelystä. Modernin taiteen museossa (Musée d’Art Moderne) avautuu 19.5. noin 300 korua käsittävä Medusa-niminen näyttely.  Esillä olevia koruja ovat suunnitelleet perinteisten korusuunnittelijoiden lisäksi mm. Dalín ja Picasson kaltaiset taiteilijat, joten luvassa on varmasti paljon epätavallisia ja näyttäviä koruja. Näyttely tutkii mm. koruihin liittyviä tabuja, sitä onko koru taideteos vai pelkkä koriste ja sitä, miten arvomme vaikuttavat käsityksiimme koruista. Mielenkiintoiselta vaikuttava näyttely menee 5.11. saakka.

Valokuvista kiinnostuneiden kannattaa suunnata Tuileriesin puutarhassa sijaitsevaan Jeu de Paume -museoon, jossa käynnistyy kesällä kaksi mielenkiintoista näyttelyä. Hollantilaisen Ed van der Elskenin mustavalkoisia katuvalokuvia nähdään 13.6. lähtien aina 24.9. saakka. Ranskalaisen Willy Ronisin valokuvanäyttely puolestaan alkaa 27.6. ja päättyy 29.10. Ronis keskittyi tuotannossaan sodan jälkeisen Pariisin ja Provencen kuvaamiseen. Laitan molemmat näyttelyt ainakin omalle to do -listalleni.

Iso tapaus tulee olemaan kuuluisan englantilaistaiteilijan David Hockneyn 80-vuotisjuhla Centre Pompidoussa 21.6.-23.10. Hockneyn restrospektiivinen näyttely menee vielä toukokuun ajan Lontoon Tate-museossa ja siihen näyttelyyn myytiin ennakkoon 20 000 lippua. On siis syytä varautua yleisöryntäykseen myös Pariisissa!

Musée de quai Branlyssa on aina hauskaa käydä, sillä se on jo rakennuksensa kiinnostava. Maaliskuussa museossa käynnistyi Picasso Primitif -niminen näyttely, joka esitteli espanjalaistaiteilijan mieltymystä afrikkalaiseen, aasialaiseen, amerikkaiseen ja Tyynenmeren saarten primitiiviseen taiteeseen. Esillä on mm. Picasson teoksia, kirjeitä ja erilaisia dokumentteja. Näyttely menee 23.7. saakka.

Tietysti kesällä tapahtuu kaikenlaista muutakin Pariisissa. Fête de la Musique -juhlaa vietetään 21.6. ja silloin voi ympäri Pariisia nauttia ilmaisista konserteista. Soitto soi, laulu raikaa ja meno muuttuu illan tullen meikäläistä vappua muistuttavaksi hulinaksi. Seuraavana aamuna on syytä varoa lasinsiruja kaupungilla kulkiessaan…

Heinäkuun 14. päivä juhlitaan Ranskan kansallispäivää, josta olen aiemmin kirjoittanut oman postauksen – sen voit lukea täältä. Heinäkuun 22. päivä muuttuvat Seinen rantatiet hiekkarannaksi, sillä silloin alkaa Paris Plages -tapahtuma, joka kestää 13.8. saakka. Tästäkin vuosittaisesta tapahtumasta kirjoitin jo aiemmin, ja sen jutun voit lukea täältä.

Lopuksi mainintana Pariisin konserttitarjonta, joka on tänäkin kesänä huippuluokkaa. Kaupunkiin esiintymään saapuvat esimerkiksi U2, Depeche Mode, Bryan Ferry, Hans Zimmer, Celine Dion, Phil Collins, Blondie, Robbie Williams ja Coldplay – vain muutamia mainitakseni. Lisää keikkoja voit etsiä tämän linkin kautta.

74-9

Pariisin keväistä kukkaloistoa

Monen mielestä kevät on parasta aikaa käydä Pariisissa. Sää saattaa olla arvaamaton, mutta muuten kyllä kaupungissa pääsee nauttimaan jo maaliskuussa vihertävistä puista ja kukkaloistosta. Oheiset kuvat ovat maalis-huhtikuun vaihteesta, jolloin kevätsää todellakin hemmotteli minua ja pääsin nauttimaan päivittäin auringonpaisteesta ja jopa 20-23 asteen lämpötiloista! Esittelenkin tällä kertaa kuvakavalkadin Pariisin keväisistä maisemista.

Notre-Dame katedraalia ympäröivät kirsikkapuut ja värikkäät kukkaistutukset. Kirkkopuisto ei iltapäivisin tai iltaisin ole ollenkaan niin tyhjä, mitä kuvista voisi päätellä, mutta aamulla puiston rauhasta saa nautiskella lähes itsekseen.

74-3

kevät-8

kevät-10

kevät-4

Tuileriesin puutarha oli jo ihanan vehreä ja vihreä. Louvren kupeessa oleva puutarha on laaja ja keskeisestä sijainnista huolimatta sieltä löytyy aina jokin rauhallinen nurkkaus, jossa lukea kirjaa tai nauttia auringosta. Puiden siimeksessä on myös muutama terassikahvila.

154-6

kevät-7

Luxembourgin puutarha oli muutama viikko sitten vielä vähän vaiheessa. Osa nurmialueista oli suojattu aitauksin, kaivinkoneet myllersivät maata ja iso osa kukkaistutuksistakin oli vielä laittamatta paikoilleen. Ei puistossa silti ihan väritöntä ollut, kuten alla olevasta kuvasta näkyy. Kyseinen patsas huvittaa minua joka kerta, näyttäähän se ihan selvästi ottavan selfietä!

kevät-3

Kasvitieteellinen puutarha on lähes aina to do -listallani kun Pariisissa käyn, myös talvella. Puutarhassa on valtavia kirsikkapuita, jotka olivat matkani aikana komeimmillaan, mutta hieno ruusukuja sen sijaan vielä odotti kukkien puhkeamista. Puutarhassa oli edelleen myös menossa valokuvanäyttely karhuista. Ranskalainen valokuvaaja Vincent Munier oli käynyt ottamassa lumoavia karhukuvia mm. Suomessa, Norjassa, Kanadassa ja Venäjällä.

kevät-6

kevät-11

Eiffel-tornin ja Sacré-Coeurin liepeillä en yleensä välitä pyöriä ihmispaljouden ja kaupustelijoiden takia, mutta kun paikalle rykäisee heti aamulla, saa näkymistä nautiskella rauhassa.

kevät-2

kirsikat1

Olin siis todella onnekas kelien suhteen! Joskus olen ollut Pariisissa toukokuussa, kun vettä on satanut vaakatasossa ja lämpötila on pyörinyt kuuden asteen hujakoilla….mutta kuka Pariisiin nyt kelien perässä meneekään. 🙂

 

Syksyn 2016 näyttelytärpit

Syksy tulee kovaa vauhtia ja sen myötä Pariisissa avautuu paljon uusia näyttelyitä – tässä omat suosikkini.

Petit Palais kunnioittaa irlantilaiskirjailija Oscar Wilden elämää näyttelyllä, joka avautuu syyskuun 28. päivä. Esillä on valokuvia, käsikirjoituksia, kirjeenvaihtoa, henkilökohtaisia tavaroita ja paljon muuta. Oscar Wildella oli läheinen suhde Pariisin; hän vietti siellä vuosikausia ja lopulta myös heitti henkensä pariisilaishotellissa. Petit Palais’n näyttely jatkuu 15.1.2017 saakka.

Petit Palais’ta vastapäätä Grand Palais’ssa avautuu niinikään 28. syyskuuta kiinnostava näyttely belgialaisesta sarjakuvataiteilijasta, Tintin isänä tunnetusta Hergéstä. Se tulee varmasti olemaan suosittu, joten liput kannattaa ostaa etukäteen netistä. Myös tämä näyttely päättyy tammikuun 15. päivä. Lokakuun 5. päivä Grand Palais’ssa avautuu puolestaan meksikolaisen taiteen näyttely, jossa on esillä mm. Frida Kahlon ja Diego Riveran töitä. Varmasti värikäs ja kiinnostava sekin! ”Mexique” jatkuu 23.1.2017 saakka.

Valokuvataiteen museossa on aina jotain mielenkiintoista katsottavaa ja niin myös tänä syksynä. Syyskuun 7. päivä avautuu amerikkalaisen muotivalokuvaaja Herb Rittsin näyttely, joka harmillisesti kestää vain 30.10. saakka. Ritts tunnettiin erityisesti mustavalkokuvistaan ja hänet muistetaan myös musiikkivideoiden ohjaajana. Herb Ritts ohjasi videoita mm. Madonnalle, Chris Isaakille ja Michael Jacksonille. Taiteilijasta voi lukea enemmän täältä.

Pariisin 16:nnessa arrondissementissa sijaitseva Fondation Louis Vuitton on jo itsessään näkemisen arvoinen museo. Ensi kevääseen saakka rakennuksen ulkokuorta koristaa Daniel Burenin ”L’Observatoire de la lumière” -teos, joka saa museon loistamaan sateenkaaren väreissä. Lokakuussa museossa avautuu venäläisen Sergei Shchukinin kokoelmista kerätty 130 teoksen näyttely. Esillä on maalaustaiteen huippuja kuten Monet, Gauguin, Cézanne, Picasso, Matisse, Renoir, Van Gogh jne jne. Näyttely jatkuu 20.2. 2017 saakka ja on ehdottomasti ainakin omalla to do -listallani.

Paljon muitakin näyttelyitä Pariisissa on toki tarjolla tulevana syksynä ja osan tapahtumista saattaa huomata vasta paikan päällä. Olen monen näyttelyn bongannut metrokäytävien mainoksista tai ihan vain gallerian ohi kävellessäni; kerran osuin aivan upeaan The Rolling Stones -valokuvanäyttelyyn täysin sattumalta. Pariisi on iloisia yllätyksiä täynnä!

DSC_0172 (1)
Fondation Louis Vuitton

Kevään näyttelyvinkit Pariisiin

Moni suunnittelee tässä vaiheessa vuotta kevätmatkaa Pariisiin, eikä ihme; kevät tulee Pariisiin paljon aikaisemmin kuin Suomeen ja on kirsikankukkineen varsin upea.

Keväällä on Pariisissa myös kaikenlaista kivaa tarjolla kulttuurin saralla. Tämän kevään näyttelykalenteri ei mielestäni näytä ihan yhtä mielenkiitoiselta kuin viime syksyn, mutta jotain hyviä tärppejä sieltä löytyy.

Saksalaisen nykytaiteilijan Anselm Kieferin töitä on esillä Centre Pompidoussa aina 18.4. saakka. Nykytaiteen supertähdeksi tituleerattu Kiefer on tunnettu massiivisen kokoisista töistään, joita Pariisissa on esillä 60 kappaletta. Kieferin teoksia on parhaillaan esillä myös Mäntän Gösta-museossa, joten Kieferin taiteen ystävät voivat pohtia mennäkö Mänttään vai Pariisiin 🙂 Ja kun Anselm Kieferin näyttely Centre Pompidoussa päättyy, alkaa pian sen jälkeen Paul Kleen retrospektiivi, joka esittelee saksalais-sveitsiläisen taiteilijan uraa 250 teoksen verran. Paul Klee -näyttely alkaa Centre Pompidoussa 26.4.

Valokuvataiteen ystäville on Pariisissa paljon herkkua tarjolla keväälläkin. Valokuvataiteen museossa on juuri alkanut ranskalaisen Bettina Rheimsin näyttely, joka kestää vain 27.3. saakka. Bettina Rheims tunnetaan erityisesti naispotreteistaan ja hän on uransa aikana kuvannut aistillisia kuvia niin Madonnasta, Kate Mossista, Catherine Deneuvesta kuin Kylie Minoguestakin.

Grand Palais’ssa puolestaan on pian esillä malilaisen valokuvaajan Seydou Keïtan töitä. Kyseessä on yksi 1900-luvun jälkipuoliskon merkittävimmistä valokuvaajista, jota pidetään afrikkalaisen valokuvauksen isänä. Keïtan valokuvanäyttely avautuu Grand Palais’ssa 31.3. ja jatkuu 11.7. saakka.

Mikäli matkaseurueessa on mukana pieniä tyttöjä, kannattaa 10.3. alkaen suunnata Musée des Arts Décoratifsiin katsomaan Barbie-näyttelyä! Esillä on 700 Barbie-nukkea ja kaikenlaista nukkeihin liittyvää tilpehööriä. Kyseessä on ensimmäinen kerta kun ikoninen nukke saa oman näyttelynsä Ranskassa. Näyttely sopii varmasti niin pienille kuin vähän isommilekin tytöille ja menee museossa syyskuun puoliväliin saakka.

Ei myöskään kannata unohtaa, että Pariisissa on aina paljon erilaisia keikkoja metallibändeistä sinfoniaorkestereihin. Pollstar on mainio tietolähde kun haluaa tutkia pop/rockbändien tulevia keikkoja Pariisissa ja klassisen musiikin konsertteja voi etsiä Classictic-nettisivuilta. Oopperan ja baletin ystäville tarjolla on tietysti Pariisin kaksi oopperataloa, joiden tarjontaan voi tutustua täältä.

Joten ei muuta kuin matkaa varailemaan!

sunnuntai 065

 

 

 

 

 

 

Karl Lagerfeld – muotia, valokuvia ja kirjoja

Karl Lagerfeld tunnetaan paitsi muotisuunnittelijana ja suorasukaisena mielipideautomaattina myös arvostettuna valokuvaajana. Lagerfeld tarttui kameraan 1980-luvulla ja on sen jälkeen kuvannut kampanjoita mm. Chanelille, Fendille ja Diorille. Lokakuun 16. päivä aukeaa Pinacothèque de Paris -museossa Lagerfeldin valokuvien näyttely, joka esittelee Lagerfeldin valokuvaustyylien kirjoa sekä hänen maailmaansa myös muodin ulkopuolella. Pinacothèque de Paris sijaitsee Madeleine-kirkon takana osoitteessa 28, place de la Madeleine. Itselleni tämä on ihan ehdoton käymiskohde seuraavalla Pariisin-matkalla! Näyttely kestää maaliskuun 20. päivään saakka.

Samalla museoreissulla kannattaa muuten poiketa lähellä sijaitsevaan Galignani-kirjakauppaan. Törmäsin Lagerfeldiin toissakesänä kyseisessä kirjakaupassa ja jälkeenpäin selvisi, että hänellä on tapana käydä siellä useinkin. Galignanissa on todella mittava valikoima pääasiassa englanninkielistä kirjallisuutta. Erityisen paljon kirjakaupasta löytyy muotiin liittyvää kirjallisuutta, jota Lagerfeld näytti kiinnostuneena tutkivan.

On Lagerfeldillä omakin kirjakauppa; nimittäin hänen Pariisin-kotinsa lähellä sijaitseva 7L. Ihan noin vain ei 7L-kirjakauppaan kävelläkään, vaan sisään päästäkseen on soitettava ovikelloa. Täytyy joskus käydä ja kokeilla josko Karl tulisi itse avaamaan oven 😀

“People always want to know about my style of photography. I can’t answer that. That’s for the viewer to decide. I don’t have a style, but several, or none. You should never stay still, neither in life, nor in fashion, nor in photography.” – Karl Lagerfeld.

pariisinkevät 032

Syksyn näyttelytärpit Pariisiin

Pariisi on täynnä toinen toistaan upeampia museoita ja kaupungissa on jatkuvasti käynnissä mielenkiintoisia näyttelyitä. Elämäni parhaat näyttelykokemukset ovat olleet juuri Pariisissa; vahvassa muistissa ovat esimerkiksi Musée d’Orsayn ”Masculin / Masculin” (alaston mies taiteessa 1800-luvulta tähän päivään), valokuvamuseossa esillä ollut Sebastião Salgadon ”Genesis”, ”Haute Couture” -näyttely kaupungintalolla ja Jean-Paul Gaultierin retrospektiivi Grand Palais’ssa.

Tänä syksynä Pariisissa on taas kaikenlaista herkkua tarjolla. Grand Palais on jo itsessään näkemisen arvoinen rakennus ja yleensä jokaisella Pariisin-reissullani olen siellä jonkin näyttelyn käynyt katsomassa. Lokakuun 7. päivä Grand Palais’ssa alkaa Picasso.mania -niminen näyttely, joka varmasti on käymisen arvoinen. Esillä on espanjalaistaiteilijan lukuisia merkittäviä töitä, mm. Guernica ja Avignonin naiset. Ei muuten kannata myöskään unohtaa Pariisin Picasso-museota, joka avautui viime vuonna viiden vuoden remontin jälkeen. Näihin, kuten moniin muihinkin museoihin ja näyttelyihin lipun voi ostaa etukäteen netistä. Silloin tosin pitää päättää etukäteen minä päivänä ja mihin aikaan on menossa, mutta vastineeksi saa vältettyä järjettömän pitkät jonot, jotka aina pariisilaismuseoiden edessä kiemurtelevat.

Seinen varrella sijaitsevan Musée d’Orsayn kokoelma on jo itsessään näkemisen arvoinen, mutta hyvin usein museossa on myös todella kiinnostavia, vaihtuvia näyttelyitä. Lokakuun 13. päivä Orsayssa avautuu näyttely naisvalokuvaajista vuosina 1839-1945. Jos valokuvat kiinnostavat muutenkin, niin Maison Européenne de la Photographie on ehdottomasti käymisen arvoinen paikka. Tähän museoon ei ennakkolippuja saa ostettua, joten kannattaa varautua jonotukseen eväiden ja kirjan kera 🙂

Modernin taiteen museossa (Musée d’Art Moderne) avautuu lokakuun 2. päivä pop-taiteen kuninkaan Andy Warholin näyttely. Esillä on kymmenittäin Warholin teoksia sekä Shadows-sarja. Pop-taidetta löytyy lisää myös Centre Pompidoun pysyvästä kokoelmasta.

Mikäli muoti kiinnostaa, niin kannattaa aina tarkistaa mitä muotimuseossa eli Palais Gallierassa on tarjolla. Marraskuussa siellä avautuu kreivitär Greffulhelle omistettu näyttely, jossa on esillä n. 50 tämän omistamaa pukua. Pariisin kauneimmaksi ja vaikutusvaltaisimmaksi naiseksi nimetty kreivitär eli vuosina 1860-1952.

Gallieran lisäksi muotia olen käynyt katsomassa myös kaupungintalolla (Hôtel de Ville), jossa pari vuotta sitten järjestettiin suosittu Haute Couture -näyttely. Esillä oli kymmenittäin huippusuunnittelijoiden (mm. Dior, Lacroix, Balenciaga, Balmain, Givenchy, YSL) pukuja. Näyttely oli kerta kaikkiaan fantastinen.

Museoiden lisäksi kannattaa siis ehdottomasti seurata mitä muuallakin on tarjolla. Myös kaduilta löytyy toisinaan hienoa taidetta, kuten Etiennen veistoksia (kts. kuva) tai vaikkapa Niki de Saint-Phallen Nana-patsaita. Pariisi on siis varsinainen runsaidensarvi kaikenlaisen taiteen ystäville!

Etienne