Olen aiemmin jostain syystä pitänyt toista arrondissementia tylsänä alueena, jossa ei ole juuri mitään nähtävää. Viimeisimmällä Pariisin-matkallani lähdin kuitenkin paremmin tutustumaan tähän alueeseen ja löysinkin eloisia katuja ja kauniita pikkukujia. Alue rajautuu lännessä ja pohjoisessa Boulevard des Capucinesiin, Boulevard Montmartreen sekä Boulevard Poisonnièreen, idässä Boulevard de Strasbourgiin ja etelässä Rue des Capucinesiin sekä Rue Ètienne-Marceliin.
Ensimmäiseksi alueessa ihastuin Rue Montorgueiliin, joka on hyvin eloisa kävelykatu täynnä kahviloita, ruokakauppoja ja ravintoloita. Ruokakaupoista puhuessani en tarkoita mitään Siwoja, vaan ihania juustokauppoja, suklaapuoteja, liha- ja kalakauppoja ja vihannestoreja, jotka houkuttelevat luokseen kauniilla julkisivuillaan. Katu tuntuu olevan pariisilaisten suosiossa ja paikalliset kansoittavatkin terassit viikonloppuisin ja töiden jälkeen. Kadulla sijaitsee lukuisia ravintoloita, joista kaksi erityisen perinteikästä. Numerossa 38 sijaitsee ravintola, jonka julkisivua koristaa jättimäinen etana. Kyseessä on L’Escargot Montorgueil, joka on pian 200 vuoden ajan tarjoillut etanoita pariisilaisille herkkusuille. Vielä sitäkin vanhempi ravintola sijaitsee numerossa 78: Au Rocher de Cancale perustettiin vuonna 1804.


Rue Montorgueil alkaa ensimmäisestä arrondissementista Les Hallesin luota ja ulottuu Sentier-metroasemalle saakka. Mikäli kadun vilkkaus ja tungos alkaa ahdistaa, kannattaa välillä poiketa lähes autioille mutta sieville sivukujille. Ihastuttavien pikkukatujen joukosta hyppää silmille Rue Saint-Denis, sillä sen tarjonta koostuu lähinnä seksikaupoista ja prostituoiduista.
Pariisi on tunnettu katetuista kauppakujistaan (le passage couvert), joita löytyy erityisesti toisesta arrondissementista. Tunnetuin ja ehkä myös kaunein näistä on vuonna 1823 avattu Galerie Viviènne, jota koristavat upeat mosaiikkilattiat ja koristeellinen lasikatto. Kauppakujalla on muutamia ravintoloita ja kahviloita, vaateputiikkeja ja sympaattinen kirjakauppa. Mikään varsinainen shoppailukohde kauppakuja ei ole, mutta kaunis kuin koru ja siksi ehdottomasti käymisen arvoinen. Toisessa arrondissementissa sijaitsevat myös mm. Passage du Grand Cerf, lelukauppoihin erikoistunut Passage des Princes ja Galerie Saint-Marc. Kaikki kauniita upeine lattioineen ja lasikattoineen. Vaikka alla olevissa kuvissa kauppakujilla ei näytä olevan minkäänlaista elämää, on totuus toisenlainen. Kävin valokuvaamassa kujat aikaisin aamulla, jolloin kaupat ja useimmat kahvilatkin olivat vielä kiinni. Yleensä kujilla riittää vilskettä ja elämää!



Mitä lähemmäs oopperataloa ja Place Vendômea mennään, sitä kalliimmaksi tulevat alueen kahvilat ja putiikit. Näillä seuduilla erinomainen kahvilavalinta onkin osoitteessa 3 Boulevard des Capucines sijaitseva Starbucks, jossa saa hyvän kahvin lisäksi nauttia upeasta ja loistokkaasta interiööristä, mitä ei yleensä tähän kahvilaketjuun liitetä. Kohtuuhintaisia ravintoloita ja kahviloita sekä kiinnostavia vaateputiikkeja löytyy myös Rue Étienne-Marcelin varrelta.
Summa summarum, lähde rohkeasti tutkimaan myös toista arrondissementia. Kulje Rue Montorgueil päästä päähän, piipahda sen sivukaduilla (mm. ihastuttavalla Rue Tiquetonnella), shoppaile Rue Étienne-Marcelilla ja istahda Galerie Viviennen kahvilaan lepuuttamaan jalkojasi.
